Toteutuuko Oscar -gaalassa "vääryys" viime vuoden tapaan - Tämä hitti olisi ansainnut palkinnon

Pharrell Williamsin Happy on yksi vuosikymmenen suurimpia ja persoonallisimpia hittejä, mutta Oscar -raati löysi mielestään ansiokkaamman kappaleen palkittavaksi. Anakonda.fi jännittää, käykö tänäkin vuonna samoin.

Siinä kappale, joka on tullut tutuksi useimmille musiikille altistuneista ihmisistä koko maailmassa noin puolentoista vuoden aikana.

Biisi oli myös Oscar -ehdokkaana 2014. Happy on amerikkalaisen Pharrell Williamsin kirjoittama, tuottama ja esittämä kappale elokuvaan Itse ilkimys 2 - Despicable Me 2.

Persoonallinen, tarttuvasti nimensä veroinen kappale on jättihitti, mutta Oscar -gaalassa se jäi palkitsematta. Parhaan kappaleen palkinnon Frozen - Huurteinen seikkailu -elokuvasssa soiva Let It Go.

Vääryys tapahtui, jos biisejä vertaa.

Mitenkähän käy sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa, kun Oscar -gaalassa palkitaan taas elokuva-alan ansioituneimpia. Birdman vai Boyhood? Wes Anderson vai Bennett Miller? Rosamund Pike vai Marion Cotillard?

Varmaa on, että punaisen maton pukukavalkadin lisäksi tullaan arvioimaan voittajia - ja häviäjiä pitkään.