Manuela Bosco esillä kuvataiteilijana – myyntinäyttely festareilla

Näyttelijä, kirjailija ja ex-juoksija Manuela Bosco panostaa nyt maalaamiseen. Hän kertoi Anakonda.fi:lle, miksi.

Tikkurila-festivaalin tähtiä perjantaina ja lauantaina ovat muun muassa Jari Sillanpää, Atomirotta, Chisu, Elastinen, JVG, Apulanta – sekä Manuela Bosco.

Näyttelijänä muun muassa Nymfit –sarjassa nähty Bosco ei kuitenkaan ole aloittanut uutta uraa laulajana. Ei, hän on aloittanut näyttelijäntyön rinnalla uran taidemaalarina.

Ja niinpä Tikkurila -festivaalin VIP -alueella on nyt Boscon myyntinäyttely. Myytävänä on 16 isokokoista, värikästä akryylimaalausta, joiden hintahaitari on 500 - 2 500 euroa.

Miten maalaaminen tuli elämääsi?

"Kuvataide on ollut aina mukana. Minulla on alempi korkeakoulututkinto taidekasvatuksesta ja taidehistoriasta Jyväskylän yliopistosta. Suoritin sen ennen kuin lähdin Italiaan Teatterikorkeakouluun. Kun kolme vuotta sitten odotin ensimmäistä lastani, tuli voimakas tunne, että on alettava maalaamaan Säännöllisesti. Eikä siitä tunteesta päässyt irti ennen kuin oli hommannut työhuoneen ja alkanut maalata. Puolitoista vuotta se on nyt ollut päätyöni näyttelemisen ohella."

Mitä haluat kertoa töistäsi?

"Toinen on mukana ateljeellani työhuoneella, joten maalaan nyt akryylimaaleilla. Ne ovat helpompia käsitellä kuin öljyvärit ja ne kuivuvat nopeasti. Maalaan pääosin sielunkuvia ja -maisemia. Tilaustöissä maalaan henkilökohtaisesti asiakkaalta saamani energianvaikutelman mukaan. Työ on erittäin intuitiivista enkä osaa etukäteen sanoa mitä teokseen tulee. Sielunmaisema -konseptin uranuurtaja on Kaija Juurikkala. Valmistaessani teoksia ennen tilausta, vaikkapa näyttelyyn, pyydän aina ennen työtä, että päätyessään oikeaan osoitteeseen se koskettaisi syviä tunteita ja toimisi kauneutta, iloa ja voimaa antavana teoksena sitä kokevalle."

Miten kuvailisit taulujasi?

"Tahtoisin, että ne toimisivat iloa, harmoniaa, voimaa ja kauneutta tuovina. Toivon että ne koskettavat ihmisen syviä tunteita."

Miten Tikkurila -festivaali tuli näyttelysi pitopaikaksi?

"Sieltä otettiin yhteyttä ja kysyttiin, haluanko valmistaa pop up –näyttelyn. Se sopi heidän profiiliinsa ja siihen kokonaisuuteen. Minä puolestani koin, että heidän ajatuksensa kestävästä kehityksestä ja kierrätyksestä tuntuivat hyvälle."

Mitä kuuluu muihin töihisi, näyttelijän- ja kirjailijan uralle?

"Näyttelijäntyö on myös vahvasti mukana. Parin, kolmen viime vuoden aikana energiani on töiden osalta mennyt näyttelemiseen ja maalaamiseen. Syksyllä ja ensi vuonna tulee muutama leffa joissa olen mukana. Myös teatteria on jossain vaiheessa näköpiirissä. Syksyllä tosin julkaistaan myös tekemäni vegaani-kirja, jonka kirjoittaminen on ollut monen vuoden projekti. Se on reseptikirja, mutta mukana on myös ruokafilosofiaa."

Fakta: Tikkurila-festivaali Vantaan Hiekkaharjussa perjantaina ja lauantaina 22.-23.7.2016. Lisätietoja tästä. Festivaalin yhteydessä pop-up -taidenäyttelyyn voi tutustua etukäteen Manuela Boscon nettisivulla tässä.

Teksti: Pasi Kostiainen