70 syytä onnitella Vesa-Matti Loiria! - Osa 3 TV-tähdestä kritiikin kohteeksi

Vesa-Matti Loirin 70-vuotispäivä on alkuvuoden merkkipäivä, varsinkin kun rakastettu laulaja-näyttelijä on töidensä kautta paljon esillä. Anakonda.fi onnittelee Loiria juttusarjalla, johon on koottu hänen kuudelle vuosikymmenelle venyneen uransa tähtihetkiä. Tällä kertaa hämmästellään kansansuosiota, tv-ohjelmien miljoonayleisöä - ja sen aiheuttamaa vastareaktiota.

1. Loirinuotiolla

Kaksi jaksoa nähty, molemmilla yli miljoona katsojaa! Loirin keskusteluohjelma nimekkäine vieraineen Niinistöstä Selänteeseen on talven suosikkiohjelma televisiossa. Ohjelmaa voi katsoa Nelosen sivulta.

2. Kritiikin kohde

Loirin viime kuukausien huomio, muun muassa tv-ohjelmien Vain elämää ja Loirinuotiolla takia, on paitsi nostanut hänen kansansuosiotaan, myös herättänyt kritisoijat. Vai kertooko esimerkiksi Jyrki Lehtolan kolumni Loiri - ikoni, ihminen myös Ilta-Sanomissa enemmän Loirista vai tähän yli-ihmisenä suhtautuvista suomalaisista?

3. Nasse-setä

Monet Loirin roolihahmot ovat kaikkea muuta kuin yli-ihmisiä. Vai miltä vaikuttaa juoppo lastenohjelman juontaja, josta tuli tv- ja levytähti 1980-luvulla?

4. Ulvova Mylläri

Jaakko Pakkasvirran elokuva (1982) Arto Paasilinnan samannimiseen romaaniin (1981) esitteli Loirin myllärinä, jota oudon ulvomisen takia epäillään mielisairaaksi.

5. Zoom

Taiteilijoiden raittius- ja urheiluseura Zoom oli Loirin urheilullinen henkireikä aktiivisen urheilu-uran päätyttyä useimpien lajien osalta. Zoomin hyväntekeväisyys- ja harrastetapahtumissa, joita järjestettiin jopa ulkomailla, Loiri oli nähtiin niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin.

6. Fasu

Kun tv-kanavia oli 1970-luvulla vain kaksi, Loiri tuli tutuksi myös mainoskatkoilla.

7. Työnvälttelijä

"Mitä enemmän teen töitä, sen vähempi mul on aikaa nauttia työn hetelmistä." Uuno Turhapuroa ei tunneta työn sankarina, vaan ansioituneena työn välttelijänä. YouTube -kooste Turhapuron työtä koskevista aforismeista löytyy tästä.

8. Playstation -pelaaja

Kun Loiri jostain innostuu, hän ottaa homman haltuun - tai päinvastoin. Viime vuosina hänen aikansa on vierähtänyt Playstation -pelejä pelatessa. HS:n Kuukausiliitteen jutun mukaan Loirin suosikkeja ovat NHL - ja Fifa -pelit.

9. Sydämeeni joulun teet

Loirin levytys vuodelta 1988 on noussut ikivihreiden joululaulujen rinnalle. Loiri on Kassu Halosen sävellyksen ja Vexi Salmen sanoituksen ensilevyttäjä.

10. Kohtalokas samba

Georg Malmstenin tuhlaajapoika -laulu oli alunperin kirjoitettu Malmstenin Eugen -veljen ohjelmistoon, mutta Loirin - ja Loiria mukaileva Jenni Vartiaisen tulkinta lienevät tunnetumpia.

 

Katso myös:

70 syytä onnitella Vesa-Matti Loiria! - Osa 1 Uunosta Leinoon ja ylläreihin

70 syytä onnitella Vesa-Matti Loiria! - Osa 2 Nauravasta kulkurista Seitsemään veljekseen