04. lokakuu 2016
"Olisimme riidelleet, vaikka olisimme olleet kalakauppiaita."
Näin sanoo Liam Gallagher veljestään Noelista uudessa dokumenttielokuvassa Oasis: Supersonic. Noel, 49, ja Liam, 44, nousivat maailman tietoon jatkuvasti riitelevinä, viihdyttävän törkeitä haastattelulausuntoja antaneessa ja erityisesti Britannian 1990-lukua määrittänyttä rockia tehneessä Oasis -yhtyeessä.
Menestystä tuli, ja Noel nostaa Oasisin historialliseksi ilmiöksi, jollaista ei voisi enää syntyä. Dokumentti keskittyy Knebworthin -jättikonsertteihin vuonna 1996 kulminoituneeseen kahden ensimmäisen albumin vaiheisiin ja yhtyeen syntyhistoriaan. Niiden ohella kerrotaan veljesten tarina: Gallagherin kolme veljestä kasvoi Manchesterin "vuokrakortteleissa" äidin kanssa, väkivaltainen isä saa elokuvassa kuulla kunniansa värikkään alatyylisesti.
Noelille Oasisin menestyksen ensimmäiset vuodet näyttäytyvät internetin valta-aikaa edeltävän yhtenäiskulttuurin viimeisenä ponnistuksena. Musiikkiteollisuus on tosiaan mullistunut. Digitaalinen musiikkijakelu ei suosi rockia. Ja vaikka paparazzit seurasivat Oasistakin, myös julkkismedioiden huomio on noussut jatkuvasti yhä tärkeämmäksi myös artistiurien rakentamisessa. Noel tuntuu myös epäilevän, ettei englantilaisesta työväenluokasta enää nousta musiikki-ilmiöksi. Ehkä hän tarkoittaa nimenomaan vähävaraisesta taustasta tulevia rockyhtyeitä, sillä kuluvan vuosikymmenen suurin britti-menestyjä, on laulajatar Adele on kasvanut kahdestaan käsityöläisduunariäitinsä kanssa.
Mutta muuta maailmaa, esimerkiksi naisystäviä tai mitään muuta elämää Oasisin musiikin ja sekoilun ulkopuolella ei kuitenkaan dokumentissa pahemmin valoteta. Rajaus on perusteltu, sillä draamaa riittää veljesten välilläkin.
"Oasis oli kuin Ferrari. Komea, mahtava ajaa, mutta lähti aina välillä käsistä", kuvailee Liam dokumentissa.
Ja käsistä lähti nimenomaan veljeksillä, joista pahempi toistaan taitaa olla kumpikin.
"Liam on kuin koira, minä kuin kissa", Noel sanoo.
Molemmat myöntävät kadehtivansa toisiaan. Liam tahtoisi itselleen Noelin biisinkirjoitustaidot - Noelhan on kirjoittanut Oasisin kappaleista suurimman osan, muun muassa kaikki sinkkuhitit. Noelin mielestä Liam on puolestaan "pidempi, hauskempi ja komeampi".
Vaikka sekä Noel että Liam mainitaan Oasis: Supersonicin osatuottajina (yhdessä palkintoja voittaneen Amy Winehouse -dokumentin Amyn tuottajien Asif Kapadian ja James Gay-Reesin kanssa), he eivät tiettävästi ole väleissä keskenään vieläkään. Dokumentissa veljesten äiti pitää tätä liian kovana hintana menestyksestä.
Liam Gallagher on toista mieltä.
"Tekisin kaiken uudestaan."
Katso Oasis: Supersonic -traileri tästä:
Fakta: Oasis: Supersonicista järjestetään event cinema –näytöksiä kaikilla Finnkinon paikkakunnilla keskiviikkona 12. lokakuuta 2016 klo 19.30. Lisätietoja tästä.
Teksti: Pasi Kostiainen
Lue Anakonda.fi:stä myös:
Oasis kiteytti 1990-luvun Britannian kuin Cheek 2010-luvun Suomen