04. syyskuu 2015
Krista Kosonen, 32, loistaa Antti J. Jokisen ohjaaman Kätilö –elokuvan pääosassa. Tai ihan kirjaimellisesti ei loista: elokuva vie katsojan synkkiin sotamaisemiin, saksalais-suomalaisin voimin ylläpidettyyn keskitysleiriin, fyysisen ja henkisen saastan keskelle.
Kosonen on kuin Anna Hathaway parin vuoden takaisessa Oscar -roolissaan Kurjissa, tuskaa ei tulkita söpöillen, vaan tukka nirhittynä, vaatteet rikkinäisinä ja iho likaisena. Vain hampaat välkehtivät.
Kososen esittämän kätilön ihanteet joutuvat koetukselle, kun vankileirin olemus paljastuu. Elämänhalua hän saa rakkaudesta, jonka voima kestää sodan pauhut ja kauhut.
Mutta miten pääkaupunkiseudun tytöstä tehtiin lappilainen kätilö. Anakonda.fi kysyi:
Krista Kosonen, olet kotoisin Espoosta mutta espoota et elokuvassa tosiaankaan Kätilössä puhu. Miten otit haltuun roolihenkilösi lappilaismurteen vuosikymmenien takaa?
"Ylipäänsä espoon murre taitaa olla vain suhiseva ässä. Toivon opetelleeni siitä pois jo kauan ennen roolia. Ja toisaalta sitä elokuvan murretta on Katja Ketun romaanin murteesta lievennetty, että helsinkiläisenkin teini-ikäinen ymmärtäisi, mistä puhutaan. Murteiden opiskelu ei ole uusi asia, sillä niitä opetetaan Teatterikorkeakoulussakin. Ja nyt TEAK-aikainen opettajani, puheen lehtori Malla Kuuranne tuli meille kotiin ja käytiin kässäri läpi repliikki repliikiltä. Kirjoitin jokaisen viereen muistiinpanot. Murre treenattiin ja treenattiin. Mielestäni murre antaa rooliin paljon. Sen puhuminen ensinnäkin etäännyttää omasta itsestäni, koska se on ihan muuta kuin se, mitä itse puhun. Ja toiseksi se myös sisältää asenteen. Kun puhetyyli on noin suoraa ja hänen huumorinsa myös, alkaa heti tajuta sitä henkilöä myös – ”Aijaa, tämä on tällainen tyyppi.” Henkilö olisi ihan erilainen, jos se tyyppi olisi vaikka tamperelainen: elokuva kestäisi kuusi tuntia ja ihminen jahkailisi.”
Roolihahmosi on elokuvan ainoita suomalaisia henkilöitä, joilla on hyvät hampaat. Tahdottiinko sillä osoittaa, että olet henkilö, joka pyrkii huolehtimaan itsestään kaikesta huolimatta?
”Oliko näin?”
Antti J. Jokinen sanoi, että melkein kaikilla oli tekohampaat.
"Ei ollut! P-P:llä (Pirkka-Pekka Petelius) oli, Lean (Klemola) hampaita mustattiin. Antti yrittää rakentaa jotain mystistä. Minulla oli ihan vaan omat hampaat. Niille ei tehty mitään."
Jätitkö edes pesemättä hampaita roolin takia?
”En.”
Antti J. Jokinen sanoi, että Timo K. Mukan teokset olivat hänelle tärkeä vaikuttaja, kun hän haki elokuvan tunnelmaa. Mitä Mukka on merkinnyt sinulle?
”Olen lukenut niitä. Maa on syntinen laulu, Tabu ja Kyyhky ja unikko, ainakin ne. Mutta Lapin sota ei ollut minulle ennen elokuvaan valmistautumista kovinkaan tuttu. Olen huomannut, että aika moni muu on ollut samassa tilanteessa. Se on ollut aika käsittelemätön aihe. Mukasta tuli mieleen, että juuri hänen perheensähän joutui aloittamaan Lapin sodan jälkeen aika lailla nollasta. Ja tästä sitten vähän asiasta sivuun: se taas pistää miettimään, miten vähän aikaa sitten Suomi on ollut siinä tilanteessa, että tarvitsee ulkomaista apua päästäkseen jaloilleen. Ja tätä kun vertaa tähän nykytilanteeseen niin…, se kansakunnan muisti on niin kovin lyhyt. Mutta Mukan lisäksi (Kalervo) Palsa (kuvataiteilija) aiheutti teini-iässä kummallisia unia.”
Voitit jo roolityölläsi parhaan naispääosan näyttelijän palkinnon Shanghain kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Onko se jo poikinut kansainvälisiä työtarjouksia? Tiedetäänkö maailmalla jo näyttelijästä, joka uskaltaa näyttää rooleissaan itseään rumemmalta?
”En tiedä, vaikuttavatko tuollaiset palkinnot työtilanteeseen. Ehkä se menee pikemminkin niin, että työ puhuu puolestaan. Jos tämä elokuva leviää ja saa vastakaikua, niin ehkä se sitten poikii jotain. Olisihan se mahtavaa.”
Onko traagisen roolin näyttelemisessä hyötyä siitä, että on hyvä komedienne? Vai ovatko ne kokonaan eri aivolohkon juttuja?
"Eivät ole. Siis uskon, että on hyötyä. Minun mielestäni ne tukevat toisiaan. Tärkeintä näyttelijäntyössä on mielestäni rytmitaju. Ja se pätee molempiin lajeihin. Toinen on tarkkasilmäisyys. Minä katson maailmaa huumorin kautta, joten ehkä se sitten vaikuttaa. Ehkä huumorin kautta katsominen vaatii vielä enemmän vinksahtaneisuutta.”
Fakta: Antti J. Jokisen ohjaama Kätilö elokuvateattereissa perjantaista 4. syyskuuta lähtien.
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen