02. marraskuu 2015
Suomalaisille ammattinyrkkeilyn titteliottelujen ennakkotilaisuuksien luonne paljastui viimeistään Amin Asikaisen ottelujen punnitustilaisuuksissa. Kirkkonummelainen otti tavakseen tuijottaa vastustajaansa hakien jo etukäteen yliotetta matsia varten.
Show-meininkiähän se uhoaminen oli, sillä ennakkoasetelmat saatetaan kehässä iskeä kanveesiin sekunnin murto-osan herpaantumisen takia.
Mutta silti Robert Heleniuksen ja Erkan Teperin lempeä, lähes veljellinen kohtaaminen oli jotain muuta mihin on nyrkkeilyn viihdebisneksessä totuttu.
Anakonda.fi kysyi asiasta Heleniukselta lähes halailuun johtaneen yhteiskuvauksen jälkeen.
Miksi olitte kuin nallekarhut?
"Olemme otelleet, henganneet ja sparraneet yhdessä silloin Saksan-aikoina, aika vaikea olla vihainen. Mutta kun on kisa niin on kisa. Sama oli silloin kuin sparrattiin. Kyllä me silloin vedettiin ihan täysillä. En näe häntä vihollisena. Hän on yksi vastustaja, joka seisoo urani edessä."
Fakta: Robert Helenius valmistautuu ottelemaan nyrkkeilyn raskaan sarjan Euroopan mestaruudesta 19. joulukuuta. Lisätietoja ottelutapahtumasta tästä.
Lue Anakonda.fi:stä myös:
Robert Heleniuksen titteli-illan esiotteluissa on paljon pelissä
Robert Helenius pääsee maailmanmestarin sparraukseen - "Lähden näyttämään kuka on pomo"