Isä, poika ja Kuuban henki - Lue mestari Robert Heleniuksen tarina

Robert Helenius voitti ammattinyrkkeilyn EM-tittelin Helsingin Hartwall Arenassa. Anakonda.fi:n Pasi Kostiainen on seurannut Heleniuksen uraa kauan ja kertoo nyt tämän sitkeästä taistelusta eri rintamilla - muun muassa isänsä, valmentaja-manageri Karl Heleniuksen kanssa.

Kun Robert Helenius varhain sunnuntaina 20. joulukuuta juhli EM-titteliä eri ammattinyrkkeilyliittojen palkintovyöt käsissään, hän näytti ennen kaikkea helpottuneelta. Helenius, 31, on kulkenut värikkään ja vaikeuksien täyttämän tien ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan Euroopan mestariksi.

On ollut pahoja, vuosien taukoja tuoneita loukkaantumisia - ja riitoja ammattilaistalli Sauerlandin kanssa.

Mutta on myös ollut isä Karl, 63, joka on alunperin houkutellut Robertin nyrkkeilyn pariin - ja keskinäisten kiistojen jälkeenkin palannut valmentajaksi.Voitontuuletus jää varmasti molempien Heleniusten muistoihin. Monenlaiset viime vuosien vaikeudut tuntuivat Arenassa kukistetuilta. Robert Helenius iski terveys- ja edustusoikeusongelmat kanveesiin samalla, kun hän nujersi haastajansa saksalaisen Franz Rillin.

Jos Heleniuksen urasta tehtäisiin elokuvasarja Rocky -leffojen tyyliin, tämä saattaisi olla hyvinkin yhden osan loppuhuipentuma - tai alku vielä suuremman tittelin tavoittelulle, vielä hurjemmalle seikkailulle. Olihan koko ottelutapahtumaa markkinoitu vain välietappina. Eurooppa on pienempi kuin maailma - siksi siis kohtimaailmanmestaruutta.fi -sivusto ja -sometunnus toimivat Heleniuksen uran informaation lähteinä jatkossakin.

Ja nyt näyttää siltä, että poika-Heleniuksen rinnalla kulkee myös isä-Helenius.

Aivan kuin runsaat 13 vuotta sitten, kun Karl Helenius vei 18-vuotiaan poikansa treenileirille Kuubaan.

Robert Helenius ei ollut suuri suomalainen nyrkkeilijälupaus. Ei ainakaan lajiliiton mielestä - Karl Heleniuksen muistikuvien mukaan. Hän uskoi pari nyrkkeilijää SM-mitaleille valmennettuaan näkevänsä poikansa lahjakkuuden, mutta monet muut pitivät tätä liian pehmeänä. Toimittaja Outi Kaartamon HS:n Kuukausiliitteelle keväällä 2014 tekemässä isä-poika -haastattelussa Helenius päivittelee itsekin Robertin hyväsydämisyyttä, tämä kun harmitteli pitkään sitä, että kehässä joutuu vastustajaa lyömään.

Mutta isä piti päänsä uran alkuvuosina niin kuin on pitänyt monesti myöhemminkin. Jotkut epäilevät Robert Heleniuksen tallikiistojen Sauerlandin kanssa johtuvan enemmän isästä kuin pojasta. Isä kun on periaaatteen mies, joka Robertin Kuukausiliitteelle antaman kommentin mukaan saattaa olla viikkoja hiljaa riideltyään vaimonsa kanssa. Mutta päänsä isä siis piti siitä, että Robertista tuli nyrkkeilijä. Pian tämä huomasi viihtyvänsä kehässä - ja vihaavansa tappiota.

Isä ei ollut kokenut valmentaja. Hän epäili ilmeisesti kykyjensä rajallisuutta itsekin - ja halusi pojalleen parasta. Niinpä hän soitti syksyllä 2002 tämän jutun kirjoittajalle. Ei siksi että tajuaisin nyrkkeilyvalmentamisesta mitään, mutta olin tehnyt tuolloin ilmestyneeseen matkailulehti Mondon ensimmäiseen numeroon valokuvaaja Mika Rannan kanssa reportaasin nyrkkeilytreeneistä Havannassa. Siitä, miten vähävaraiset, kehnoihin varusteisiin pukeutuneet iskijät harjoittelivat itseään huippukuntoon. Kuubahan on nyrkkeilyn suurvalta, joka on tuottanut maailmalle lukuisia mestareita, muun muassa legendaarisen Teofilo Stevensonin (1952 - 2012), joka merkitsee amatöörinyrkkeilylle samaa kuin Muhammad Ali ilman paitaa iskemiselle: Stevenson voitti raskaassa sarjassa kolme olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta - mutta maailma ei saanut koskaan nähdä Alin ja Stevensonin kohtaamista. Stevenson ei suostunut ammattilaiseksi.

"Missä siellä voisi treenata? Mitä voisimme sinne viedä", Karl Helenius kyseli puhelimessa vuonna 2002.

Karl Helenius muistaa yhä hyvin pitkän Kuuban -reissun poikansa kanssa.

"Asuimme kuusi viikkoa Havannassa koulutuskeskuksessa, jossa olivat kaikki huippu-urheilijat, eivät ainoastaan nyrkkeilijät", hän muistelee Anakonda.fi:n haastattelussa nyt.

"Se oli aidattu alue, jonka porteilla olivat vartijat, mutta me emme koskaan tarvinneet mitään kulkukortteja. He sanoivat laittavansa meille kortit, mutta emme koskaan saaneet mitään. Kuuden viikon jälkeen siirryimme Santiago de Cubaan, jossa oli A-juonioreiden MM-kisat."

Robert Helenius oli silloin vain 18-vuotias. Hän ei ollut tottunut Suomessa täkäläisittäin leveään elämään, olihan hän yksi viidestä veljeksestä ja Karl oli työskennellyt tavallisissa duuneissa muun muassa lihanleikkaajana ja nuoriso-ohjaajana. Mutta Kuubassa sekä isä että poika kohtasivat globaalin eriarvoisuuden: kun Karl Helenius oli nähnyt yhden paikallisen huippulahjakkuuden treenaavan ilman kenkiä, hän oli antanut tälle huipputason jalkineet. Kuubalaisten rinnalla kaikki suomalaiset ovat äveriäitä.

"Hän toi minulle pienen kirjasen, jossa oli kaikkien mahdollisten kuubalaisten nyrkkeilijöiden nimikirjoitukset. Se oli hänen suurin aarteensa. Sanoin, etten voi mitenkään ottaa sitä vastaan. Hän alkoi itkeä ja pakotti minut ottamaan kirjan. Annoin hänelle sitten myös nyrkkeilyhousut."

Sama kaveri opetti myös kiltille - kuten Kuukausiliitteen juttukin todistaa, nyrkkeilijäksi pitkään ehkä liiankin kiltille - Robert Heleniukselle treeneissä asennetta.

"Hän oli oikein hyvä iskijä. Kun he olivat kehässä, Robert ei aluksi lyönyt hänen mielestään tarpeeksi lujaa. Hän sanoi:"No easy! Match! Match", Karl Helenius muistelee ottelukovuuden vaatimista.

Se alkoi löytyä. Nyt 13 vuotta myöhemmin voidaan sanoa, että se on tosiaan löytynyt.

Ennen EM-titteliottelua isä-Karlia ei hermostuttanut. Vaikka Franz Rillin kohtaamisessa oli muutamassa hetkessä paljon pelissä, ei ollut liioittelua sanoa, että matsi oli Heleniuksen uralla todellinen vedenjakaja-ottelu, isä oli - ainakin ulospäin - varsin luottavainen.

"Robert on tottunut tiukkoihin paikkoihin ja tottelemaan isojen yleisöjen edessä. Hän myös haluaa otella kotikentällä", Karl Helenius sanoi Anakonda.fi:lle ennen ottelua.

Ja näin kävi. Yleisö - noin 11 000 katsojaa Arenassa - kannusti Heleniusta äänekkästi. Ottelu venyi täysimittaiseksi, 12 erän kamppailuksi. Rill osoittautui kovaksi vastustajaksi. Helenius ei siis onnistunut tyrmäämään häntä, ja arvatenkin muutaman Rillin perille tömähtäneen iskun muisto tekee kipeää vielä pitkään. Mutta silti Helenius oli isäntä talossa. Hän tiputti saksalaisen luvunlaskuun kahdesti ja onnistui pitämään pidempänä ja pidempikätisenä Rillin kaukana suurimman osan ottelusta. Tuomariäänet menivät Heleniukselle yksimielisesti.

Kun Heleniuksen uraa on seurannut vuodesta 2002 erityisellä tarkkuudella tiedotusvälineistä, nettistriimeistä ja muun muassa Suomen parhaan nyrkkeilytoimittajan, itsekin Suomen mestaruuden iskeneen Ilta-Sanomien Mikko Marttisen enemmän realismia ja kriittisyyttä kuin urheilujournalismille valitettavan tyypillistä katteetonta hehkutusta sisältävien juttujen kautta, Heleniuksen mestaruus tuntui hyvältä.

On kiusaus tulkita, että voitto oli paitsi isän ja pojan yhteistyön, myös kauan sitten Kuubassa omaksutun asenteen ansiota.

Ei siis toteutunut Rillin Rocky -fantasia. Eikä uhkakuva siitä, että tämä Tyson Furyn sparrikaveri olisi onnistunut Heleniuksen yksittäisen herpaantumisen hetkellä tyrmäämään suomalaisen - ja tämän koko uran jatkumisen.

Karl Helenius: missä näet, että poikasi Robert Helenius on kahden vuoden kuluttua?

"Kahden vuoden? Silloin hän on maailmanmestari - ja puolustaa MM-vyötä pari, kolme kertaa ennen kuin siirtyy koti-isäksi."

Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen