25. marraskuu 2014
Kanadan olympiakultaan Salt Lake Cityssä vuonna 2002 ja World Cupin voittoon loppuottelussa Suomesta 2004 valmentanut kanadalainen Pat Quinn kuoli 71-vuotiaana. Suurimman osan urastaan hän vietti NHL:ssä, ensin 191-senttinen järkäle pelasi yhdeksän kautta puolustajana, sitten alkoi pitkä taival valmentajana Torontossa, Vancouverissa, Edmontonissa, Philadelphiassa ja Los Angelesissa. NHL-valmentajana hän pääsi joukkueineen kahdesti Stanley Cup -finaaliin, Philadelphia Flyersin kanssa vuonna 1980 ja Vancouver Canucksin suomalaisittain ikimuistoisesti 1994, kun Canucks ja Jyrki Lumme venyivät seitsemän pelin ottelusarjaan voiton vienyttä New York Rangersia ja Esa Tikkasta vastaan.
Quinn oli jo legendaarinen valmentaja, kun Alpo Suhosen puhelin soi kesken Pori Jazz -festivaalien vuonna 1998.
"Siellä sanottiin, että Pat Quinn haluaa tavata. Kysyin:"Milloin?" Vastattiin, että nyt", Suhonen muistelee Anakonda.fille.
Suhoselle oli varattu lentolippu reitille Helsinki - Lontoo - Vancouver seuraavaksi päiväksi. Kaksi vuoro kautta myöhemmin hän lensi takaisin - NHL-valmentajana.
"Syötiin yksi pitkä illallinen yhdessä Patin kanssa. Seuraavana päivänä hän vei minut kentälle. Autossa hän sanoi:"Eiks me nyt tehdä niin, että tulet tänne valmentamaan minun kanssani?" Sen verran me puhuttiin kiekosta."
Quinn halusi tsekata, millainen kaveri NHL:ssä aiemmin Winnipegissä valmentanut Suhonen on. Nykyisin Itävallan jääkiekkoliiton urheilujohtajana työskentelevä Suhonen, 66, tuli mielestään hyvin toimeen Quinnin kanssa. Hän otti haasteen vastaan ja lähti Toronto Maple Leafsin apuvalmentajaksi, Quinn toimi joukkueen päävalmentajana ja toimitusjohtajana.
Vaikka Quinn oli olemuksestaan ja uskottavasta peliurastaan lähtien oikea vanhan liiton kanadalaiskoutsi, hän oli Suhosen mukaan hyvin kiinnostunut eurooppalaisesta tavasta ajatella ja pelata jääkiekkoa.
"Hän oli ensimmäisiä eurooppalaistyylisiä kanadalaisvalmentajia, vaikka ei olisi sitä koskaan julkisuuteen myöntänytkään. Siinä oli jännä ristiriita", Suhonen sanoo.
"Minä vedin joukkueen treenit ja suunnittelin ne. Pat luotti täydellisesti eurooppalais-kanadalaiseen yhdistelmään. Ei hän kauhean innostunut ollut vanhasta kanadalaisesta jääkiekosta. Ensimmäisenä vuonna siellä (1998-1999) oltiin (NHL:n Koillisen konferenssin) semifinaaleissa ja puolet joukkueesta oli eurooppalaisia, oli Mats Sundin ja muita. Quinnin kanssa oli hyvä tehdä töitä, hänen lähellään oli ylipäätään kaikkien hyvä olla. Hän oli oikealla tavalla isähahmo joukkueelle. Sympaattinen ja empaattinen mies, vaikka olikin tough kundi."
Viimeisen kerran Suhonen tapasi Quinnin viime vuonna jääkiekon MM-kisojen yhteydessä Tukholmassa järjestetyssä seminaarissa. Vanhat työtoverit kävivät yhdessä syömässä ja istuivat vierekkäin, kun Suhosen sanojen mukaan "isot päälliköt" esitelmöivät. Quinn oli jo tuolloin eläkkeellä valmennushommista lääkärin määräyksestä. Asia, joka painoi lätkäjätkää niin, että hän ihmetteli Suhoselle mitä enää ylipäätään tekee maan päällä.
"Se täytyy tietysti ottaa vanhan miehen huumorina. Mutta varmasti se koville otti. Hän oli elämänsä loppuun asti jääkiekkomies. Hänen kanssaan oli kiva olla, hän kun oli hyvän ruuan, sikareitten ja punaviinin ystävä."
Quinnin ja Suhosen yhteistyö Torontossa oli päättynyt keväällä 2000, kun Suhonen houkuteltiin ensimmäisenä eurooppalaisena päävalmentajaksi Chigaco Black Hawksin joukkueeseen.
"Kysyin Patilta, saanko neuvotella päävalmentajan työstä. Hän sanoi, että saat toki:"Mutta minä tarjoan sinulle kolmen vuoden sopimusta täällä." Jälkeen päin on hyvä sanoa, että olisi pitänyt jäädä. Aika Torontossa oli yksi urani parhaista jaksoista."
Teksti: Pasi Kostiainen, Pat Quinnin kuva Centpacrr
Lue myös:
Suhonen Tihonovista:"Yleensä peli oli ensimmäisessä erässä ohi"
Viktor Tihonov 1930 - 2014 - "Pelaajat olivat maaorjan asemassa"