22. helmikuu 2015
Siinä kappale, joka on tullut tutuksi useimmille musiikille altistuneista ihmisistä koko maailmassa noin puolentoista vuoden aikana.
Biisi oli myös Oscar -ehdokkaana 2014. Happy on amerikkalaisen Pharrell Williamsin kirjoittama, tuottama ja esittämä kappale elokuvaan Itse ilkimys 2 - Despicable Me 2.
Persoonallinen, tarttuvasti nimensä veroinen kappale on jättihitti, mutta Oscar -gaalassa se jäi palkitsematta. Parhaan kappaleen palkinnon Frozen - Huurteinen seikkailu -elokuvasssa soiva Let It Go.
Vääryys tapahtui, jos biisejä vertaa.
Mitenkähän käy sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa, kun Oscar -gaalassa palkitaan taas elokuva-alan ansioituneimpia. Birdman vai Boyhood? Wes Anderson vai Bennett Miller? Rosamund Pike vai Marion Cotillard?
Varmaa on, että punaisen maton pukukavalkadin lisäksi tullaan arvioimaan voittajia - ja häviäjiä pitkään.
