07. tammikuu 2015
Vares - seriffi on yhdeksäs Vares -elokuva. Se on ensimmäinen Saksassa opiskelleen ja lähinnä Suomen ulkopuolella työskennelleen Hannu Salosen ohjaama Vares.
Salonen on tuonut elokuvan tarinaan uutta jäntevyyttä ja visuaalisuutta, Helsingin Sanomien elokuvakriitikko Pertti Avola löysi Vares - seriffi yhtymäkohtia jopa sarjakuvamaisten dekkarileffojen viime vuosikymmenten menestyjiin, Quentin Tarantinon ja Robert Rodriquezin ohjaustöihin.
Reijo Mäen menestyskirjojen maailmaa ei kuitenkaan ole hylätty. Yksityisetsivä Vares (Antti Reini), lain harmaalla alueella liikkuva apusäätäjä Kyypakkaus (Jasper Pääkkönen) ja monet muut huippuhahmot nähdään kuitenkin selkeästi Suomen Turussa.
Elokuvan tunnelmiin voi virittäytyä ohessa olevan trailerin avulla. Se on katsojaikäraja on 12 vuotta.
Kuva: Solar Films

