70 syytä onnitella Vesa-Matti Loiria! - Osa 2: Nauravasta Kulkurista Seitsemään veljekseen

Näyttelijä, laulaja ja monipuolinen urheilumies Vesa-Matti Loiri täytti 70 vuotta 4. tammikuuta. Anakonda.fi onnittelee mestaria poimimalla 70 hänen pitkän uransa saavutusta. Toisessa osassa käydään läpi Loirin legendaarisia levytyksiä ja rooleja Nauravasta Kulkurista Seitsemän veljeksen Tuomaaseen - ja Jussi Pussiin.

1. Naurava kulkuri

Spede Show -tv-sketsisarjan hahmo Jean-Pierre Kusela nousi yhdeksi Loirin suosituimmista luomuksista tämän kappaleen ansiosta.

 2. Halvalla

Jenni Vartiaisen kanssa vuonna 2013 levytetty Halvalla on osoitus Loirin myöhäistuotannon tasokkuudesta. Alunperin Loiri esitti kappaleen Vartiaisen Seili -kiertueen päätöskonsertissa Kansallisteatterissa. Hän kuitenkin halusi levyttää sen duettona myös omalle levylleen.

 3.  Tuomas

Seitsemän veljeksen Tuomaan rooli Turun kaupunginteatterissa Kalle Holmbergin ohjauksessa nousi kansalliseksi puheenaiheeksi, koska näytelmä televisioitiin. Nimekäs näyttelijäjoukko (myös muun muassa Heikki Kinnunen, Esko Salminen ja Juha Muje) tekivät Holmbergin näytelmästä yhden 1970-luvun teatteritapauksista, se esitettiin 240 kertaa. Loiri oli kiinnitettynä Turun kaupunginteatteriin 1973 - 1977. Kohtaus näytelmästä, Riita Venlasta on katsottavissa Ylen Areenasta.

4. Jussi Pussi

Loiri nähdään naisiin vetoavana nuorena opiskelijana Ere Kokkosen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa sekä Spede Pasasen tuottamassa elokuvassa. Elokuvaa pidetään modernin kuvailmaisunsa ja aihepiirinsä takia poikkeuksellisena koko Pasasen tuotannossa. Oliko se Speden yritys tehdä vakavaa elokuvaa?

5. Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks

Loiri on levyttänyt neljä levyllistä Eino Leinon runoihin tehtyjä lauluja. Neljäs tehtiin vuonna 2001, 15 vuotta edellisen jälkeen. Siitä on tämä väkevä tulkinta.

 6. "Voi hemmetti, nyt meni retkeilyhousut!"

Kuuluisa tv-sketsi Retkeilyvarusteet on katsottavissa YouTubesta tässä.

7. Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus

Kunnianhimoinen ja kuriton lastenlevy vuodelta 1974. Jazz -levy Matti "Rag" Paanasen sävellyksiä - ja hillittömiä tarinoita Loirin tulkitsemina.

8. Ohjaaja

Loiri on monipuolisuusmies kuten tiedetään, elokuvaohjaajana hän on työskennellyt yhdessä elokuvassa Internet Movie Data Basen mukaan: leffa on lännenkomedia Hirttämättömät vuodelta 1971. Toinen ohjaaja oli tietenkin Pertti "Spede" Pasanen.

9. Osso Bucco

Uuno Turhapurot olivat myös ruokaelokuvia - hyvä ruokahan on yksi Uunon suurimmista intohimoista. Osso Buccoa kuvailtiin houkuttelevasti Uunon tunnaribiisissäkin - ja kooste Uunon ruokamietelmiä on koottu YouTubeen tähän.

10. Roudari Roope ja Hengari-Hertta

Veskulta on irronnut myös rockin laulaminen jo vuosikymmenet. Tämä onneton rakkaustarina on Pertsa Reposen käännös Roland The Roadie -kappaleeseen. Sovitus on taattua Jaakko Salo -laatua.

11. Nokkahuilu

Nuoren Loirin musiikillinen oppimishalu kohdistui nokkahuiluun, kun joulupukki sellaisen toi. HS:n Kuukausiliitteen jutun mukaan Loiri oli aluksi pettynyt, mutta treenasi pian niin, että pystyi soittamaan Bachia. Onkohan HS:n Kuukausiliitteen juttu saanut monet suomalaiset kaivamaan nokkahuilun esiin?

12.  Käsipallo

IS:n mukaan Loiri on myös käsipallon Suomen mestari.

13.  Joulupukki

Vuoden 2014 Ylen joulukalenterissa oli nimekäs näyttelijäjoukko: Vesa Vierikko ja Pirkka-Pekka Petelius saivat rinnalleen Vesa-Matti Loirin. Joulupukiksi, kuinkas muuten.

14.  "Ei oo ku Jokerit, vitt-piip!"

Loiri varastaa huomion vaikka lyhyessä esiintymisessä, kuten tässä Jokerien mainoksessa syksyllä 2011.

Katso myös:

70 syytä onnitella Vesa-Matti Loiria! - Osa 1 Uunosta Leinoon ja ylläreihin