24. marraskuu 2016
Mielestäni yksi viime vuosien hienoimmista kotimaisista lauluista on Matti Johannes Koivun omaa nimeä kantavalta, kolmisen vuotta sitten ilmestyneeltä albumilta löytyvä Jos muutat mielesi. Biisin tekstiin tiivistyy koskettavasti inhimillinen pelko siitä kuinka elämässä läsnä oleva suuren onnen lähde - perhe ja rakkaus, on mahdollista menettää, hyvin nopeasti ja hyvin arvaamatta. Upea kappale ja tärkeä oivallus.
Pidän muutenkin Koivun musiikista paljon. Miehen tuotanossa on ollut aina läsnä klassinen pop-ajattomuus kuitenkaan ilman liialliseen retroiluun sortumista.
Ja hitto, nyt Koivu on julkaissut jälleen aivan hillittömän hienon rakkauslaulun, Siinä on rakkautesi.
"Tein rakkauslaulun, suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä," Koivu itse kuvailee biisiä.
Tästäkin kappaleesta huokuu tuo juuri ajattomuus. Ehkä se kumpuaa siitä, että kyseessä on niin rehellinen rakkauslaulu. Koivu ei sorru pikkunäppäryyteen vaan tuo esiin elämän keskeisen ja toivoa antavan ajatuksen: ”rakkaus voittaa, aina”.
Niin, tokkopa perinteisempää aihetta voi olla, mutta kun se ilmaistaan liikaa pullistelematta ja alleviivaamatta - samalla kuitenkin luontevasti ja häpeilemättä, niin se vakuuttaa eikä kuulosta kirkasotsaiselta.
SITÄ PAITSI, Siinä on rakkautesi on perinteinen pianoballadi ja suurena Elton John -fanina voin todeta, että ”I*M A SUCKER FOR SENTIMENTAL PIANO BALLADS”.
Kyllä toimii!
Samuli Väänänen
Samuli Väänänen on vaikuttanut musiikkitoimittajana muun muassa Radio Nova - sekä The Voice -kanavilla. Nyt hän työskentelee EMI / Capitol -levy-yhtiössä. "Olen soittanut koko elämäni ajan rockbändeissä, tällä hetkellä Mørket-yhtyeessä", hän kertoo. Väänänen kirjoittaa Anakonda.fi:lle Viikon biisi -palstaa sekä blogia. "Palstan ja blogin mielipiteet ja ajatukset ovat omiani, eivätkä ne liity millään tavalla työpaikkani toimintaan."