Riidat sovittu, Guns N` Roses palaa - Yhtyettä tarjottu myös Suomeen

Pitkään huhuttu Guns N` Rosesin tähtikokoonpanon paluu tapahtuu huhtikuussa. Anakonda.fi:n tietojen mukaan yhtyettä on tarjottu myös Suomeen.

Alice Cooper ei valehtele! Aivan kuten rocklegenda vihjasi syksyllä Anakonda.fi:lle, Guns N`Roses -yhtyeen palaa yhteen olennaisimpien jäsentensä osalta. Yhtyeen kitaristi Slash vahvisti asian omalla Facebook -sivullaan:

Tuo tarkoittaa, että hän nousee Guns N`Rosesin jäsenenä lavalle Coachella -festivaaleilla. Festari järjestetään Kaliforniassa huhtikuussa, Gunnareiden keikat lienevät kahtena peräkkäisenä lauantaina 16. ja 23. huhtikuuta.

Kyseessä on iso rockuutinen, sillä 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Guns N`Roses oli yksi maailman suurimmista ja suosituimmista rockyhtyeistä. Bändin toiminta kuitenkin hiipui, ja Slash lähti soolouralle - ja vei mukanaan suurimman osan soittajista. Muun muassa jälleen mukaan lyöttäytyvä basisti Duff McKagan oli Slashin kanssa myös Velvet Revolver -yhtyeessä. Pitkään väitettiin, että Gunnareita pyörittämään jäänyt Axl Rose ja Slash eivät ole puheväleissä lainkaan. Haastatteluissa Slash kieltäytyi puhumasta entisestä bändistään ja bänditoveristaan, heidän suhdettaan hiersivät päihdeongelmat ja niiden aiheuttamat muut sotkut. Axl Rose kuitenkin punnersi kasaan vaikeuksistaan huolimatta Chinese Democracy -albumin uuden Guns N`Roses -kokoonpanon kanssa, vaikka sitä pidettiin jo rockmusiikin Sagrada Famialana, ikuisesti keskeneräisenä mestariteoksena.

Vaikka paluu on nyt varma, ilmassa leijuu useita kysymyksiä: mitä muita keikkoja saadaan? Tuleeko myös levy? Mikä on yhtyeen lopullinen kokoonpano? Ja sekin toki, kuinka perusteellisesti Slash ja Axl ovat saaneet vanhat kiistansa sovittua - vai koetaanko uusi välirikko?

Anakonda.fi:n tietojen mukaan yhtyeen esiintymisestä myös Suomessa on pyydetty tarjouksia. Luvassa siis lienee kunnon kiertue, joka vie legendaarisen yhtyeen eri puolille maailmaa.

Ennen mahdollisen Suomen -keikan toteutumista on vielä monta mutkaa matkassa, laulaja Axl Rose osoitti oikullisuutensa säilyneen: juuri hänen piti kertoa comebackista suositussa Jimmy Kimmel -tv-show` ssa, mutta hän perui osallistumisensa ohjelmaan viime hetkellä.

Tältä Guns N`Roses näytti vuonna 1987, Appetite For Destruction -albuminsa promokuvassa.

Lue Anakonda.fi:stä myös:

Alice Cooper vihjaa Anakondalle:"Guns N`Roses palaa yhteen!"

Anakonda tapasi Slashin:"Mistä hankit t-paitasi?"