Musiikkimaailma suree Pariisin terrori-iskuja - Lue viestejä ja vaikutuksia

Terrori-iskujen sarja Pariisiin on järkyttänyt maailmaa. Musiikintekijöitä ja -kuluttajia hävitys tuli harvinaisen lähelle, kun suuri osa yli 120 kuolonuhrista tuli Eagles of Death Metal -yhtyeen konserttiin tehdyssä iskussa. Anakonda.fi on koonnut artistien ja bändien AC/DC:stä U2:een kommentteja tapahtumasta.

Kalifornialainen stoner-rockia soittava Eagles Of Death Metal esiintyi perjantaina Pariisin maineikkaassa Bataclan -keikkapaikassa. Konserttipaikkaan tehtiin kuitenkin hyökkäys ja yleisöä alettiin teloittaa. Kuolonuhreja tuli ainakin 80, illan esiintyjä pääsi tiettävästi pakenemaan.

Samaan aikaan eri puolilla Pariisia tehtiin myös kuusi muuta iskua, näistä monet melko lähellä Bataclania saman kaupunkialue kymmentä.

Oheista terrorismin tuomitsevaa Eagles of Death Metal -kuvaketta alettiin jakaa sosiaalisessa mediassa pian kammottavasti keskeytyneen konsertin jälkeen. Sen jakoi omalla Facebook -sivullaan muun muassa Faith No More -yhtyeen laulaja Mike Patton.

Musiikkimaailman huomion pitikin kohdistua tänä viikonloppuna Pariisiin U2-yhtyeen konsertin ja sen live-striimauksen ansiosta. Bändin piti esiintyä Pariisissa tänään lauantaina ja lähettää konserttinsa HBO:n kautta. Yhtye perui konsertin jo perjantai-iltana nettisivunsa tiedotteella ja osanottoilmoituksella.

"Katsoimme järkyttyneinä ja epäuskon vallassa Pariisin tapahtumia ja sydämemme ovat kaikkien uhrien ja heidän omaistensa luona. Olemme järkyttyneitä Eagles of Death Metal -konsertissa tapahtuneista ihmishenkien menetyksistä ja ajatuksemme ja rukouksemme ovat bändin ja heidän faniensa luona. Toivomme ja rukoilemme kaikkien faniemme Pariisissa olevan turvassa", U2 kommentoi.

Pariisi merkitsee paljon myös kaikille muille maailmaa kiertäville kansainvälisille tähtiartisteille ja -yhtyeille. Billboard kokosi heidän Twitter -viestejään, joissa he ilmaisevat järkytystä ja osanottoa terrori-iskujen takia. Mika oli perjantai-iltana juuri saapunut Pariisiin ja oli ihmeissään muiden kaupunkilaisten tavoin kaikesta ympärillään tapahtuvasta ja Katy Perry kehotti rukoilemaan suositun #PrayForParis -tunnisteen avulla, ja käsiään ristivät ranskalaisia ajatellen myös muun muassa Pink, Paramore -yhtyeen Hayley, Demi Lovato, Sara Bareilles, Questlove, Jared Leto, Pharrell Williams, Hozier, Sam Smith, Snoop Dogg ja kymmenet muut.ACDC:n viesti kuittaa kuvan ja sanojen avulla monien ajatukset tavallisesti niin  iloisesta ja eläväisestä kaupungista, jota on nyt kohdannut järkyttävä tragedia.