24. syyskuu 2014
Maroon 5 on tehnyt viidennen levynsä. Se pursuu toinen toistaan tarttuvampia kappaleita. Ne ovat kuin tehtyjä hittiradioille, niissä on mieleen jääviä koukkuja ihan kuin edellislevyn menestyskappaleessa Moves Like Jagger, jonka huippumalleja, vierailija Christina Aguileran ja nostalgisia 1960-luvun Mick Jagger -pätkiä yhdistelevää videota on katsottu yhtyeen Vevo-tililtä jo 227 miljoonaa kertaa.
Tuollakin videolla huomio kohdistuu kuitenkin ennen kaikkea Maroon 5 -solisti Adam Levineen. Hän on yhtyeen kasvot, keho - ja aivot. Los Angelesissa 35 vuotta sitten juutalaisperheeseen syntynyt laulaja-lauluntekijä kasvoi Beatlesia ja Simon & Garfunkelia kuunnellen ja hyödyntää nyt näiltä saamaansa melodiatajua paitsi omassa bändissään, myös yhteistyössä muun muassa Kanye Westin, Alicia Keysin ja Slashin kanssa. V -albumilla hänet on merkitty yhdeksi tekijäksi kaikkiin kappaleisiin.
Yhdysvalloissa Levine on superjulkkis. Hänen bisneskuvioitaan, avioliittoaan Victoria`s Secret -malli Behati Prinsloon kanssa ja tuomarointiaan The Voice -ohjelmassa (Yhdysvaltain vastine Voice of Finlandille/Germanylle...) seurataan mediassa tarkasti.
Kuten moniin menestyjiin, myös Levineen - ja Maroon 5 -yhtyeeseen - suhtaudutaan ristiriitaisesti. Elokuun lopussa julkaistu albumi V on saanut arvosteluissa sekä silitystä että piiskaa. Arvostettu amerikkalaismedia Rolling Stone antoi albumille neljä tähteä viidestä, pitkän linjan toimittaja Brian Mansfield kehui "koukkuja ja kertosäkeitä, jotka kaivavat luolan kuulijan aivoihin". Yhtä lailla laatulehtenä luettu brittilehti Guardian puolestaan ei näihin koukkuihin tarttunut tai eksynyt Rolling Stonen kaivamaan luolaan, vaan kirjoitti 2/5 -tähteä antaneessa arviossaan:"V on todiste sille, miksi ihmiset eivät muista Maroon 5:n kappaletta kaksi sekuntia sen loppumisen jälkeen."
Mitä mieltä Anakonda.fi sitten on?
Kiusaus on kallistua Rolling Stonen puoleen. Levinen kappaleet, lauluääni ja levyn aiempia Maroon 5 -albumeita modernimpi ja elektronisempi soundi jäävät kyllä mieleen. Uuden levyn kappaleista Maps on jo päässyt radiosoittoon, samoin tuore sinkku Animals ja vielä ennen joulua samaan asemaan pääsee Sugar. Sinkkuhittiainesta on myös monissa muissa, esimerkiksi imelähkössä balladissa Unkiss Me tai Gwen Stefanin vierailijana tähdittämässä My Heart Is Open.
Syksy on vilkasta levyjulkaisujen aikaa. Levykaupat ja Spotify täyttyvät uutuuksista. Anakonda.fi kuuntelee ja jakaa Spotify -linkkeinä sesongin tärkeimmät uutuudet, mutta kurkistaa myös muutaman kuukauden taakse kesään - onhan mahdollista, että silloin kun Suomi makasi laiturilla ja kuunteli laineiden liplatusta, kauppoihin karkasi juuri se albumi, joka piristää syksyäsi parhaiten.