28. marraskuu 2014
AC/DC:lta tuli uusi levy. Rokkaako se?
Onko pallo pyöreä? Polttaako tuli? Kastuuko vedessä?
AC/DC on hionut timanttia samoista aineksista 40 vuotta. Skottisiirtolaiset ovat tykittäneet Australiasta rockin mallia muulle maailmalle kulkevan kompin, ilmakitaraa soittamaan yllyttävien riffien sekä hölmöjen tai seksististen iskulausesanoitusten ansiosta.
Jos AC/DC uusiutuisi, se olisi järkytys. Yhtye on selvinnyt laulajanvaihdoksesta ja tuntuu nyt selviävän siitä, että yhtyeen perustanut komppikitaristi Malcolm Young, 61, on joutunut jättäytymään sairauseläkkeelle. Mutta soitto soi ja sloganit irtoavat yhä vanhaan malliin.
Mutta rokkaako AC/DC yhä? Vaikka muotokieli on hallussa, vieläkö koulupuvussa 59-vuotiaana kitaraa riuhtova Angus Young jaksaa innostua niin, että meno ja meininki välittyvät levyn kuuntelijalle?
Olisihan mahdollista, että AC/DC olisi muodostunut karikatyyriksi itsestään. Jos sarjakuvasankareilla nyt sielutonta karikatyyriä olla voi.
AC/DC:n kappalemateriaalin heikentymisestä on oltu huolestuneita aina silloin tällöin. Aikoinaan 1970-luvullahan koko yhtyettä halveksuttiin ennen kuin sen pureva energia ja pyhä yksinkertaistaminen - AC/DC on blues-pohjaiselle hard rockille samaa kuin Ramones oli pop-melodioihin kurottavalle punk rockille - ymmärrettiin. Sitten ymmärryksen jälkeen tuli Bon Scottin kuolema - ja yhtyeen yllättävä suurmenestys uuden laulajan Brian Johnsonin kanssa klassikoksi nousseella levyllä Back In Black vuonna 1980. Mutta kun Flick Of The Swicth kolme vuotta myöhemmin ei sisältänytkään alusta loppuun samantasoista ilotulitusta kuin Back In Black, alettiin puhua otteen kirpoamisesta.
Nyt, 31 vuotta myöhemmin voidaan sanoa huolen olleen ennenaikaista.
AC/DC on totuttanut faninsa tuon jälkeen albumeihin, joilla on ollut yksi tai muutama helmi, soittoon ja kiertueohjelmistoon pysyvästi jäänyt kappale. Edellisellä Black Ice -levyllä kuusi vuotta sitten jyskytti muun muassa Rock And Roll Train, kahdeksan vuotta aiemmin huomion sai nimibiisi Stiff Upper Lip.
Uusi Rock Or Bust sisältää yllättävän tasalaatuista materiaalia. On vaikea ennustaa, mikä riffittely ja hokema nousee muiden yläpuolelle. Ehkä nimikappale, joka saa vetoapua ihan siitä, että se on lohkaistu sinkuksi ja videoksi, jonka katsoa täältä. Mutta yhtä lailla toimii ja tärisyttää esimerkiksi Got Some Rock & Roll Thunder tai tavanomaisuudestaan huolimatta mieleen jäävä rallatus Rock The Blues Away.
Uusi levy siis rokkaa. AC/DC rokkaa yhä. Maailmassa on siis kaikki hyvin.
Pasi Kostiainen