Menikö ohi? Röyksopp: The Inevitable End - norjalaiset jäähyväiset

Musiikkivuosi 2014 on loppusuoralla. Anakonda.fi muistuttaa vuoden aikana julkaistuista levyistä, jotka ovat ehkä jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota. Norjalaisen Röyksoppin marraskuun alussa julkaistu "viimeinen albumi" The Inevitable End sisältää surumielisyydessään lohduttavaa elektronista poppia.

Suomalaiset vertaavat omien artistien vientimenestystä usein Ruotsiin. Abba, Roxette, Max Martinin hitit ja muut maailmanmenestykset lyövät luun kurkkuun, vaikka rockbändejä täältä onkin lähtenyt maailmalle runsaasti.

Ruotsi on Pohjolassa ylivoimainen, koko maailmassakin ainutlaatuinen musiikkimaa suhteessa väkilukuunsa.

Olisiko Norja sitten sopivampi kirittäjä suomalaiselle musiikkiviennille? Bändejäkin sieltä on tullut, mutta hittimaana Norja on tänä vuonna päässyt hätyyttämään muinaisia A-han Take On Men huippuvuosia. Nico & Vinzin Am I Wrong on yksi vuoden suurimpia hittejä maailmassa, kappaleen tämä videokin on katsottu YouTubessa yli 130 miljoonaa kertaa.

A-han 1980-luvun klassikoksi nousseen hitin ja Nico & Vinzin läpimurron väliin mahtuu yksi norjalainen menestystarina, jota vastaava suomalaisena olisi kyllä herättänyt täällä paljon huomiota. Elektronista poppia tekevä norjalaisduo Röyksopp on tehnyt pitkän uran ja onnistunut uusintamaan hittisuosionsa. Jo Röyksoppin esikoislevy Melody A.M. ylsi miljoonamyyntiin ja sisälsi muun muassa mainion, vocoder -lauluefektillä leikkineen hittikappaleen Poor Leno ja Eplen, jonka Apple lisensioi Panther -käyttöjärjestelmänsä tunnariksi.

Röyksopp mallia 2001 kuulosti iloiselta ja raikkaalta kuin tunturituuli, mutta 13 vuotta myöhemmin viidennellä albumilla tromsøläisen duon soundi on alakuloisempi. Kattavan kommentin levystä antoi sillä vieraileva solisti, ruotsalaistähti Robyn amerikkalaislehti Mother Jonesin haastattelussa:"Se on surullinen, muttei kylmä, se on itse asiassa hyvin lämmin levy." Eikä Robyn ole ihan väärässä hehkuttaessaan levyä sanoilla "Fucking amazing!", sillä elektronista musiikkia kolkkoudesta syyttävien olisi syytä kuunnella juuri tämä levy - ja tarkistaa käsityksensä. Kappaleiden haikeus on hoitavaa ja surumielisyys vapauttavaa, kyseessä ei ole millään lailla masentava teos.

Vaikka levyllä on useita eri solisteja ja kappaleet toimivat yksi kerrallaan kuunneltuinakin, The Inevitable Endia voi pitää ennen kaikkea kokonaisuutena. Se on osoitus siitä, että Röyksopp on oppinut työstämään yhtä sinkkubiisiä isompia paketteja, joten jokseenkin epäloogisesti yhtye ilmoittaa nyt keskittyvänsä jatkossa yksittäisten biisien tekemiseen. Röyksopp ei lopeta, mutta The Inevitable End on jäämässä heidän viimeiseksi albumikseen.

Tiedetään, että ihmiset kuuntelevat nykyisin enemmän biisejä kuin kokonaisia levyjä, mutta on surullista, kun taiteilijat tekevät uraansa koskevat valinnat oletettujen kulutustottumusten mukaan.

Pasi Kostiainen

Menikö ohi? -juttusarjassa Anakonda.fi muistuttaa vuoden aikana julkaistuista levyistä, jotka ovat ehkä jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota.