16. lokakuu 2017
Maija Vilkkumaan uutuus on siis nimeltään muunnelma Cheekin Kuka muu muka? -julkaisusta. Mutta siihen yhtenäisyydet jäävätkin. Vilkkumaa on Vilkkumaa, vaikka onkin uudistanut uusilla kappaleilla ilmaisuaan ja soundiaan - ja jopa julkaisuformaattia. Normaalin albumin tai ep:n sijasta Joku muu, mikä on kuuden kappaleen julkaisu. Biiseistä kolme on aiemmin julkaisemattomia.
"En halunnut tehdä täyspitkää levyä, mutta halusin tehdä kokonaisuuden, halusin kertoa tarinan. Jokaisella biisillä halusin mennä täysillä kunkin biisin omimpaan suuntaan, ja noista eri suunnista syntyi sitten lopulta yhtenäinen maailma", Vilkkumaa sanoo tiedotteessa.
Uusilla biiseillä on neljä eri tuottajaa - ja Vilkkumaalle monin tavoin aiempaa modernimpi soundi.
"Tää alkoi syntyä ku olin kuunnellut The Weekndiä ja ehkä Drakea ja viehättynyt jostain sellaisesta usvaisesta synkkyydestä. Halusin kans olla ihan todella synkkä. Kirjoitin rivejä paperille ja tein jonkun taustan ja lauloin demolaulun yhdeltä istumalta, ettei järki ja analyysi pääsis mukaan prosessiin. Sitten mentiin Jurekin kanssa studioon ja tehtiin tätä valmiimmaksi. Eka olin, et tää on mahtava, mut liian hurja julkaistavaksi - yeah I know, wtf - mut sit Asko (Kallonen, levy-yhtiön tuotantojohtaja) sanoi, että ei kun toi on just helvetin hyvä, tehkää loppuun. Ka me tehtiin ja laitettiin sinne väliin spoken word -novelli. Hurjahan tää on, mut maaginen", Vilkkumaa kuvailee.
Kuuntele Maija Vilkkumaan uusi ep Spotifyn kautta tästä: