Muse vahvisti: uusi albumi juuri ennen Provinssirockia!

Seinäjoen Provinssirockin pääesiintyjäksi saapuva Muse vahvisti torstaina huhut uudesta albumistaan. Drones -albumi julkaistaan 5. kesäkuuta - vain kolmisen viikkoa ennen Suomen-keikkaa.

Drones -albumista saadaan esimakua jo parin viikon kuluttua. Albumin ensimmäinen sinkkujulkaisu on 23. maaliskuuta julkaistava Dead Inside.

Sekä sinkkubiisin että koko albumin tuottanut brittiläinen veteraanituottaja Mutt Lange, 66, joka on työskennellyt monenlaisten bändien ja artistien, muun muassa AC/DC:n, Def Leppardin, Bryan Adamsin, Maroon 5:n ja Nickelbackin kanssa. Ultimate Classic Rockin lista Langen parhaista tuotoksista löytyy tästä, ykkösenä on AC/DC:n klassikko Back In Black.

Musen edellinen levy oli vuonna 2012 julkaistu The 2nd Law. Sitä ennenkin yhdeksi 2000-luvun suosituimmista bändeistä noussut Muse on julkaissut albuminsa kolmen vuoden välein.