17. tammikuu 2018
Alvar Aalto suunnitteli Helsingin Kulttuuritalon 1950-luvulla. Sen jälkeen konserttisalin lavalla on nähty rockin ja popin suuria nimiä Jimi Hendrixistä Lady Gagaan.
Tammikuisena tiistaina, kun ulkona viimasi kylmemmin kuin lämpömittari vihjasikaan, Kulttuuritalon pukuhuoneessa odottivat illan esiintymistä Nelly Daltrey ja Tuva Lodmark. He ovat Pale Honey, lupaava ruotsalainen duo, josta Göteborgs Posten kirjoitti jo kolme vuotta sitten: Pale Honey – ny popexport från Göteborg. Otsikko oli itseään toteuttava: kaksi albumijulkaisua myöhemmin Pale Honey on löydetty Ruotsin rajojen ulkopuolellakin. Toinen, kerrassaan mainio levyllinen riisuttua, minimalistista rockia julkaistiin lokakuussa. Devotion -albumin voi laittaa tämän jutun lukemisen taustalle tästä Spotifyn kautta:
Muutaman kuukauden aikana Pale Honey on nyt käynyt kahdesti Islannissa ja Suomessa, nyt bändin toi tänne lämmittelijän rooli yhdysvaltalaisen Iron & Winen kiertueella. Kotimaasssa Devotion nosti yhtyeen ehdokkaaksi Ruotsin radion "nuorisokanava" P3:n Vuoden yhtye - ja Vuoden rock -sarjoissa.
Göteborgs Posten ei valehdellut, olette tosiaan vientibändi. Miksi alunperin valitsitte lähteä kansainvälisille teille ja levyttää englanniksi - myös ruotsinkielisellä pop- ja rockmusiikilla on vahvat perinteet?
"Emme edes keskustelleet siitä, kun aloimme tehdä musiikkia yhdessä. Olemme aina kuunnelleet englanninkielistä musiikkia, amerikkalaista ja brittiläistä", laulaja-kitaristi Lodmark vastaa.
"Aloimme tehdä sellaista musiikkia, josta itse pidämme. Pidämme rockista", Daltrey täydentää ja jatkaa:
"Tosin ´rock´ merkitsee eri ihmisille eri asioita. Kun on kuultu, että olemme rokkibändi, joku on tullut sanomaan meille:´Oh yeah, rockia, mahtavaa! Mötley Crue! Mahtavaa - tekin varmaan kuuntelette sitä?´No ei kyllä kuunnella."
No arvataan sitten Devotion -albumin perusteella, mitä duo kuuntelee: Sonic Youthia? - Tuva kyllä, Nelly ei; Patti Smithiä? - ei kumpikaan, mutta Tuva on lukenut hänen kirjojaan ja pitää niistä; Cardigans - molemmat, Tuva erityisen paljon nuoruusvuosinaan.
Musiikkinne kuulostaa visuaaliselta ja voisi kuvitella, että Pale Honey olisi ollut yksi yhtye, joka esiintyi jonkin Twin Peaks: The Return -jakson loppukohtauksessa. Oletteko ahkeria populaarikulttuurin harrastajia myös muuten kuin musiikin osalta?
"Oh, Twin Peaks! Olemme faneja, joten tuo oli kohteliaisuus. Mutta levyä tehdessämme haimme esimerkiksi syntetisaattori-soundeja käyttäen referenssinä Stranger Things -tv-sarjaa. Sanoisin, että harrastamme populaarikulttuuria laajasti", Lodmark sanoo.
"Olemme myös tosi tarkkoja siitä, millaisia soundeja käytämme. Sain studiossa suoranaisia raivareita puolustaessani joitakin soundeja. Ne soundit muuten toivat mieleeni Pink Floydin, josta pidän kovasti", Daltrey sanoo.
Pale Honeyn lisäksi Lodmark (yllä olevassa kuvassa oikealla) opiskelee kauppatieteitä. Asia, jonka hän tunnustaa jostain syystä pienen nolostelun jälkeen ja perustelee sitten kertoen kaipaavansa boheemin rokkitouhun rinnalle jotain hyvin täsmällistä tekemistä.
Daltrey - ei sukua The Who -solisti Roger Daltreylle, vaan perulais-venäläistä sukua, Volvolle Göteborgiin tuli töihin muitakin kuin suomalaisia - kertoo puolestaan olevansa koulunkäynnin suhteen drop-out ja hakeutuneensa pienen opiskelutauon jälkeen kuvataideopintojen pariin.
"Vielä emme voi sanoa Pale Honeyn elättävän meitä, mutta se on tavoite. Toivottavasti pääsemme seuraavien viiden vuoden aikana tännekin (Kulttuuritalolle) pääesiintyjiksi", Daltrey maalailee, ja Lodmark täydentää:
"Toivottavasti teemme niiden viiden vuoden aikana myös vähintään kaksi levyllistä uutta musiikkia, mieluummin kolme."
Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen