"Miljoonia tahkoava alaston kohulaulaja pettää suosikkiyhtyeensä?"

Sunrise Avenue on ollut saksankielisen Euroopan ilona jo kymmenen vuotta. Samu Haber kertoo Anakonda.fin haastattelussa, miltä menestys maistuu - ja katuuko hän mitään. Ja mikäs tuo otsikko on?

Mikä yhtye on saksankielisessä Euroopassa niin sairaan suosittu, ettei sitä Suomessa ymmärretä millään?Sunrise Avenue.Tänä vuonna Sunrise Avenue on kiertänyt vuosi sitten julkaistun Unholy Ground -studioalbuminsa nimissä Saksaa, Itävaltaa ja Sveitsiä kahden oman kiertueen verran ja esiintynyt loppuunmyydyissä Hartwall Arenan kokoisissa paikoissa. Siis pääesiintyjänä. Ja kukapa sitten tunnetuin suomalainen saksankielisessä Euroopassa juuri nyt?Samu Haber. Sunrise Avenuen laulaja taitaa päihittää jopa Frankfurtin kirjamessujen Suomi-teeman takia eurooppalaista kulttuurikeskustelua avauspuheenvuorollaan säväyttäneen kirjailija Sofi Oksasen. Mutta Oksanen ei esiinnykään viikoittain miljoonille tv-katsojille Voice of Germanyn tuomarina kuten Haber.Noin kymmenen vuoden työputken tehnyt Sunrise Avenue aikoo ottaa hyvin rennosti vuonna 2015. Yhtyeellä ei liene muita sitoumuksia kuin muutama keikka kesällä. Se tietää ansaittua lepoa ennen kaikkea Haberille, jota on työllistänyt paitsi keikkailu, musiikin kirjoittaminen ja studiotyö Sunrise Avenuen -levytyksissä, myös Voice of Germanyn kuvaukset.Anakonda.fi nappasi Haberin kiinni ja kysyi, millä mielellä pitkä rocklaulaja tähyää menneeseen ja tulevaan.Uusi kokoelma Fairytales 2006 - 2014 summaa Sunrise Avenuen uran tähän mennessä. Kun katsot taaksepäin, mistä olet erityisen iloinen ja ylpeä?No onhan tämä ollut huikea matka! Tavallaan vasta nyt, kun otetaan pidempi irtiotto koko touhusta ja tehdään välitilinpäätös, aletaan vasta tajuta mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Mä kolkuttelin vuosina 2003-2005 levy-yhtiöiden ovia, ja näytti siltä, että kukaan ei huoli meitä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ollaan isolla porukalla tehty unelmistamme totta. Homma on isompaa kuin suunnitelmissa silloin alussa. Tulee aika kiitollinen olo. On pakko myöntää, että tunnen koko jutusta suunnatonta ylpeyttä. Ehkä tärkein juttu on, että pidimme ja pidin pääni musiikkityylin suhteen. Me ei koskaan lähdetty siihen "teidän tulee olla tyypillinen rockyhtye" -leikkiin. On mukavinta menestyä aidosti sellaisena kuin on.Mitä kadut?En mitään. Olisi hullua, jos tällaisessa sekamelskassa ei olisi tehnyt virheitä. Monesta harha-askeleesta on oppinut tärkeitä juttuja omasta itsestä ja siitä, miten tää touhu toimii. Jos kysyt Suomen 2011 MM-jääkiekkojoukkueen kapteenilta, mitä hän katuu tai mitä olisi tehnyt toisin, pitäisi hän varmasti kysymystä typeränä. Mitali kaulassa on kiva olla, kun on antanut kaikkensa. Onnistumisten ja virheiden summa on johtanut sihen, missä nyt on. Ilman kaikkia niitä virheitä en olisi tässä.

Ei vissiin ole kaduttanut keskittää toimintaa saksankieliseen Eurooppaan.Täytyy keskittää bisneksensä ponnistelut sinne, missä kysyntää on. Me ollaan toki keikkailtu yhteensä 31 maassa, mutta suurin suosio on koko ajan ollut Keski-Euroopassa. Aikanaan Saksan EMI sainasi meidät ja siitä se alkoi. Onneksi niin. Keski-Eurooppa on erinomainen alue musikkibisnekselle. Systeemit toimii, kansa kuluttaa rahaa musiikkiin monimuotoisesti ja se on vieläpä lähellä maantieteellisesti. Berliiniin lentää alle kaksi tuntia. Pelkästään Saksassa asuu 86 miljoonaa ihmistä ja se on maailman toiseksi suurin musiikkimarkkina pop-rockille Jenkkilän jälkeen. Miltä bändin tulevaisuus näyttää?Katsotaan sitten kun on taas aika laittaa kitara kaulaan. Nyt pidetään reilu puoli vuotta paussia. Viimeisen runsaan kymmenen vuoden jälkeen on hyvä sulatella tapahtunutta ja elää vähän muutakin elämää. Ensi kesänä noustaan taas keikkalavoille, ilmeisesti myös Suomessa, ja siitä eteenpäin pitää seurata sydäntään ja fiiliksiään. Mä jotenkin pidän siitä, että kaikki on nyt auki. On ensimmäistä kertaa aikaa ottaa oikeasti etäisyyttä koko upeasta sirkuksesta.Haluatko sanoa vielä jotain?

Muista tehdä raflaava otsikko, jossa käytät sanoja: "Pettää, miljoonia tahkoava, kohu, alaston, yllätys ja suosikkiyhtye."

Käykö tämä? "Miljoonia tahkoava alaston kohulaulaja pettää suosikkiyhtyeensä?"FAKTA: Sunrise Avenuen kokoelma Fairytales - 2006 -2014 on juuri julkaistu. Sen voi kuunnella alla olevan Spotify -linkin kautta. Kuvassa Samu Haber luovuttaa kitaransa Uusi lastensairaala -hankkeen hyväksi. Keräyksen puuhanainen Anne Berner hymyilee, sillä saksalaisfani maksoi kitarasta hyväntekeväisyyshuutokaupassa lähes 13 000 euroa. Mainittakoon, että otsikko ei liity kuvaan, ei sitten millään tavalla.

Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen