Loppukiri Helsingin kesään: vielä ehtii näihin kolmeen kahvilaan

Kesäkaudeksi avatuista kahviloista voi nauttia vielä hetken ajan. Anakonda.fi antaa vinkin kolmesta persoonallisesta kahvilasta Helsingissä, joihin ehtii vielä.

Helsingin kahvilakulttuuri on parantunut viime vuosina. Ketjukahvilat ovat osaltaan opettaneet ihmiset viihtymään kupillisen ääressä, mutta niiden lisäksi on noussut paljon yksittäisiä ja yksityisiä paikkoja. Ne ovat omiaan lisäämään viihtyisyyttä eri kaupunginosissa - siis muuallakin kuin aivan normaalistikin vilkkaassa kantakaupungissa.

Oma lukunsa ovat kesäkahvilat. Niihinkin ehtii vielä.

Anakonda.fi antaa vinkin Käpylän Kahvila siilistä ja Kalasataman Ihana Kahvilasta. Ne ovat auki elokun loppuun saakka. Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan KesäKapusiinissa pannu on kuumana vielä syyskuun ajan.

Käy näissä:

1. Kahvila Siili

Ilmattarentie 8 C, Käpylä. Avoinna joka päivä elokuun loppuun saakka. Lisätietoja tästä.

Tämän kesän "kohukahvila", hypeä on riittänyt kauniin käpyläläisen omakotitalon pihalle ja kellariin perustetusta Siilistä. Huutoon vastataan. Sunnuntaibrunssi on jonottamisen arvoinen - ja jonottamaan sitä aamukymmeneltä joutuukin. 16 eurolla saa avokadoleivän, mysliannoksen, valitsemansa kahvin ja "Muna 63:n", pikkelöidyllä fenkolilla maustetun kananmunaherkun.

2. Ihana Kahvila

Nihtikuja, Sompasaari, Kalasatama. Avoinna tiistaista sunnuntaihin säävarauksella elokuun loppuun saakka. Lisätietoja tästä.

Berliiniä pidetään omaehtoisen kaupunkikulttuurin mekkana, ja Ihana Kahvila on tuonut ripauksen Berliiniä Helsinkiin jo usean kesän ajan. Konttikahvilassa myydään hyvää kahvia, leivonnaisia sekä muuta syötävää ja juotavaa, joiden kaikkien brändit eivät ole ihan tavallisimmasta päästä. Vai miltä kuulostaa saksalaislimu Vostok? Ainakin se näyttää itäsaksalaiselta nostalgia-tuotteelta - ja maistuu vaikkapa männynneulaselta. Pääkuvassa Kahvila Siili.

3. KesäKapusiini

Kasvitieteellinen puutarha, Kumpula. Avoinna tiistaista sunnuntaihin syyskuun loppuun saakka. Lisätietoja tästä.

Kasvitieteellinen puutarha Kumpulassa on keidas Helsingin Yliopiston kampuksen kupeessa. Vallilanlaakso ja Vallilan siirtolapuutarha aukeavat eteen vehreänä, vanhojen rakennusten pihalle pystytetyssä terassikahvilassa aika on pysähtynyt.

Kahvila Siilin brunssiannos, ah mikä avokadoleipä.

Kesäkapusiini.

Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen