07. helmikuu 2016
Suomalaisesta populaarimusiikista on viimeisen 25 vuoden aikana kadonnut lähes tyystin eräs ilmiö, joka hallitsi vahvasti kotimaisen musan kenttää usean vuosikymmenen ajan. Käännösiskelmät.
Pysähdyin aiheen äärelle muutama päivä sitten kuunnellessani Kirkan 1970-luvun alun albumeita, joilta ajan hengen mukaisesti löytyy paljon käännösbiisejä (mainiolla Rautaa ja kettinkiä -levyllä esimerkiksi on mukana hyvinkin hauskoja versioita mm. Eaglesin, Sladen, Alice Cooperin ja Neil Young kappaleista). Heräsin pohtimaan, miten paljon mielenkiintoisia ja häkellyttäviä käännöbiisejä vuosikymmenten saatossa on saatu aikaiseksi.
Intouduin myös tekemään kymmenen huikeimman käännösbiisin listan. Tässä tapauksessa ”huikea”-sana on perusteltu, koska se on tarpeeksi…uuh…monimerkityksellinen, heh.
* * * * *
Kun tämän päivän popmusan trendeissä coverointi-kulttuuri rajoittuu pääsääntöisesti Vain elämää -tyyppisiin versiointeihin, sekä rap- ja tanssimusamaailman remixailuihin / samplaamiseen, niin aina 1960-luvulta pitkälle 1980-luvulle saakka käännösbiisit olivat keskeisessä osassa suomalaisessa pop- ja rockmusiikissa.
Vielä 1990-luvun alkupuolellekin tultaessa kansainvälisiä hittejä versioitiin suomeksi jonkun verran, mutta sen jälkeen tahti hiljeni. Olisivatkohan The Cliftersin 80-luvun lopulla levyttämät, Jaana Rinteen sanoittamat käännösbiisit ovat viimeisiä oikeiksi hiteiksi nousseita suomennoksia?
Käännösbiisien katoaminen on toki ymmärrettävää.
Ensinnäkin Suomessa kotimaisen pop- ja rockmusiikin taso ja asema on ollut jo kauan todella kova. Kotimainen poplyriikka ja biisit ovat pitkään olleet kansainvälisen vertailun kestäviä ja hienosti tehtyjä, mutta mikä tärkeintä - viimeisen 10 vuoden aikana tekstittämisen taso on noussut entisestään. Harvoinpa nykypäivänä eteen siis tulee edes syytä kääntää jotain kansainvälistä biisiä suomeksi, kun omastakin takaa huippuosaamista löytyy.
Kova taso onkin yksi syy siihen, miksi suomalaisilla radiokanavilla kotimainen musiikki on niin suosittua. Se on hyvin tehtyä, se koskettaa, joten sitä halutaan kuulla.
Käännösiskelmäkulttuurin syntyyn 1960-luvulla Suomessa oli toki aikanaan selkeä syy, sillä tuolloin ei ollut edes muita vaihtoehtoja. Popmusiikki oli kansainväliselläkin mittapuulla vielä sen verran nuorta, että Suomessa muulla kuin äidinkielellä laulaminen oli yksinkertaisesti vieras ajatus, eikä käännösiskelmien tekemistä osattu edes kyseenalaistaa.
Yhden ikimuistoisimman ja hienoimman käännösiskelmän, Kolmatta linjaa -kappaleen vuonna 1968 levyttänyt Fredi (alkujaan kyseessä oli Tony Hatchin kirjoittama ja Petula Clarkin esittämä Beautiful in the Rain -biisi, Kolmatta linjaa -version Juha Vainio teki suomenkieliset sanat) on usein myös muistuttanut, että englanninkielentaito ei vielä 1960-luvulla ollut Suomessa kovin kummoista. Jotta kuulijat olisivat ymmärtäneet biisien sanoman, tekstien kääntäminen oli välttämätöntä.
Kansainvälisiä hittejä meillä kyllä 1960-luvun puolivälistä lähtien kuultiin yhä enenevissä määrin radion ja television välityksellä ja niitä haluttiin myös kuunnella. Tämä vuorostaan johti siihen, että levytyksiä tehtiin paljon ja käännöslyriikoista oli huutava pula. Tahti oli kiivas, eikä tekstittäjillä useinkaan ollut juuri aikaa käytettävissä suomenkielisten sanoitusten kirjoittamiseen. Tässä onkin epäilemättä yksi syy siihen, miksi monet vanhan käännösbiisien tekstit kuulostavat niin hätäisiltä. Niiden tekoon ei kirjaimellisesti ollut aikaa.
Satoja käännöslyriikoita tehnyt Kari Tuomisaari muisteli aikanaan YLE:n haastattelussa, kuinka tekstejä väsättiin liukuhihnalta minuuttiaikataululla.
"Tuotantoaikataulu oli tiukka ja biisit piti äänittää nopeasti. Joskus oli niin, että illalla pöydällä oli toistakymmentä tekstityötä joita en ollut aloittanut ja niiden piti olla valmiina seuraavana päivänä. Kyllähän se oli kuluttavaa ja yötä myöten niitä tehtiin. Ajauduttiin aika mahdottomiin tilanteisiin. Rutiinia siinä vaadittiin."
Työ oli Tuomisaaren mukaan usein lähes kaavamaista.
"Sisällön puolesta sanoitusten pitäisi olla kuin hyvä runo, että siinä on jotain annettavaa ja ajatusta. Mutta sitten kun kyseessä on laulun sanoitus ja kääntäminen, niin siihen liittyy puhdasta tekniikkaa, melkein mekaniikkaa. Voi ajatella, että laulun sävelet muodostavat lokerikon, pitkillä sävelillä on pitkä lokerikko, lyhyillä lyhyt. Lokerikot on täytettävä suomalaisilla tavuilla ja samalla täytyy pitää huolta, että säkeiden päässä riittää riimejä."
1970-luvulle tultaessa suomalainen rocklyriikka alkoi kuitenkin kehittyä ryminällä, kun kuvaan astuivat Dave Lindholmin, Juice Leskisen ja Hectorin kaltaiset pioneerit. Tämä ei toki vähentänyt käännöskappaleiden tekoa, mutta antoi sykäyksen uudenlaiselle kotimaiselle sanoituskulttuurille. Viimeisin iso, raikasta tuulta puhaltanut ilmiö oli toki suomirap, jonka ansiosta vuosituhannen taitteen jälkeen suomalaisessa lyriikassa alkoi jälleen uudenlainen aikakausi.
* * * * *
Noh, tästä aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kuinka laajasti, joten olkoon kirjallinen historiaosuus tässä. Valitsemani kymmenen kaikkien aikojen huikeinta käännösbiisiä löytyvät puolestaan tästä.
Samuli Väänänen
Samuli Väänänen on musiikkitoimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Radio Novalla ja The Voicella. Hän on soittanut myös koko elämänsä ajan rockbändeissä ja julkaisee Mørket-yhtyeensä kanssa debyyttilevyn keväällä 2016.
Lue Anakonda.fi:stä myös Väänäsen aikaisempi blogi:
Uusi blogi: Samuli Väänänen: Kiitos, Cheek - Todistit, että rock on museokamaa