14. helmikuu 2016
Alun perin ajatuksenani oli kirjoittaa tällä viikolla blogissa aiheesta, jota olen pyöritellyt päässä jo hemmetin pitkään - keski-ikäisten artistien ylenkatsomisesta populaarimusiikissa. Vaan hitto vie, en päässyt sen suhteen vielä oikein eteenpäin. Aiheen tiimoilta on niin paljon herkullista pohdittavaa ja pyöriteltävää, että pakko yrittää jotenkin tiivistää ajatuksia. Katsellaan ensi viikolla.
Näin ollen päätinkin tällä kertaa heittää kehiin simppelin listauksen tämän hetken mielenkiintoisimmista uutuusbiiseistä.
Kärkeen on muuten annettava vinkki, jonka varmasti tosin kaikki kyllä tietävätkin: mikäli on halua pysyä hyvin kartalla tuoreista julkaisuista, niin Spotifyn Uuden musiikin perjantai –lista on tähän loistava tapa. Kiitos Mäntysaaren Jussille sen ansiokkaasta koostamisesta.
Mielenkiintoisia uutuuksia olisi voinut listata toki vaikka kuinka paljon, mutta valitsin nyt 15 biisiä. Kaikki suhteellisen tuoreita.
Sanni: Että mitähän vittua
Biisin nimestä on ehditty jo keskustella riittämiin, joten siitä tuskin tarvitsee jauhaa sen enempää. Paitsi sen verran täytyy kuitenkin mainita, että ”vittu” -sanan onnistunut ja luonteva käyttö herättää minussa jonkinlaisia Juice-mielleyhtymiä. Leskinen osasi usein säväyttää ja käyttää voimasanoja osuvasti tehokeinona. Tässä on jotain samaa. Yksinkertaisesti pirun hyvä ja tarttuva pop-kappale.
Lost Society: Riot
Tällä hetkellä yksi MAAILMAN parhaista (ja tämä ei ole lainkaan liiottelua) rässi-poppoista. Yhtyeen uunituore kolmas levy Braindead potkii loistavasti. Hyvä Suomi!
Olavi Uusivirta: Toinen
Olen odottanut Olavin uutta levyä kuin kuuta nousevaa. Parin vuoden takainen Ikuiset lapset oli aivan sairaan hieno tuotos ja sen verran mitä olen tätä tuorettakin ehtinyt pyörittää, niin hyvältä saundaa. Toinen -kappale on tässä vaiheessa yksi lemppareista, paikka paikoin biisissä mennään autenttisella old school –U2 -poljennolla, which is nice.
Rihanna: Work
Rihannan tuore Anti -levy on kaikessa tummanpuhuvuudessaan jäänyt minulle toistaiseksi vähän etäiseksi. Pitää ottaa ahkerampaan kuunteluun. Levyn eka sinkku, Draken kanssa tehty Work on herättänyt hieman ristiriitaisia kommentteja, mutta meikä kyllä diggaa.
Lucinda Williams: Dust
Ah, country-rokkari Lucinda Williams on i-h-a-n-a. Vaikka Williamsilla on takanaan pitkä ura, itse hurahdin hänen tuotantoonsa kunnolla vasta vuonna 2008 julkaistun Little Honey –albumin myötä. Tuore levy The Ghosts of Highway 20 ei löydy (tätä Dust-singleä lukuunottamatta) Spotifysta, mutta vanhempia lättyjä siellä kyllä on kuunneltavissa. Kannattaa tutustua, mikäli on jäänyt väliin.
Tribulation: Melancholia
Ruotsalainen Tribulation on ollut meikäläisellä hiljattain kovassa kuuntelussa. Räkäisesti rullaavaa death-black-punk-rock-whatever -meininkiä. Kolmas levy Children of the Night tuli viime vuonna ja Melacholia -ep ihan hiljattain.
Augustines: We Are Alive
We Are Augustines nimellä alunperin toiminut Augustines on julkaissut kaksi albumia ja kolmas ilmestynee piakkoin. Itse ihastuin bändissä aikanaan jonkinlaiseen ”Bruce Springsteen meets Social Distortion” -henkiseen tunnelmaan. Tämä uusi single tuo vuorostaan mieleen jonkinlaisia U2-fiboja (Bono ja kumppanit tulivat mieleen minulle tuosta ylempänä vinkkaamastani Olavi Uusivirrankin biisistä. Onkohan minulla joku ”uukakkosen puutostauti”?)
Reino Nordin: Puhu vaan
Reino on alleviivannut useaan otteeseen, että ”reggae-Reino” on historiaa ja tottahan se o. Puhu vaan on tyylipuhdas, viileä pop-biisi.
The Cult: Dark Energy
The Cult on yksi lempparibändeistäni, jonka tuotantoon minulla on kuitenkin ristiriitainen suhtautuminen. Olen tykännyt aina eniten yhtyeen hard rockimmasta, eli ns. isoja riffejä haara-asennossa -matskusta. No riffit kyllä loistavat uudella Hidden City -levyllä poissaolollaan, vaikka lätyn onkin tuottanut Bob Rock. Ei tämä omaksi The Cult –lempparialbumiksi nouse, mutta kyllä tässä silti oma tenhonsa ehdottomasti on.
Primal Scream: Where the Light Gets In
Primal Scream (joka muuten hiljattain rundasi The Cultin kanssa) julkaisee yhdennentoista albuminsa Chaosmosis maaliskuussa. Pitkäsoiton eka sinkku Where the Light Gets In on vallan ihana ja tarttuva, disco-poljennolla rullaava biisi.
Maj Karma: Puumiekka
Maj Karman tuoretta Peltisydän -paluualbumia en ole vielä juuri ehtinyt luukuttamaan. Vaan ensimmäistä singleä, Puumiekkaa on tullut kuunneltua paljon. Todella hieno teksti, simppeli, mutta koskettava.
Elton John: In The Name of You
Pakko nostaa hattua, Elton John vääntää vieläkin innoissaan musiikkia ja vaikka uusi Wonderful Crazy Night huokuu kaikkea muuta kuin ”villin yön tunnelmaa”, niin kiitettävästi äijä edelleen suorittaa.
Shiraz Lane: Wake Up
On aina jotenkin mieltä lämmittävää, kun nuoret kollit vääntävät perinneuskollista hard rockia. Saan Shiraz Lanesta aina vahvoja Skid Row –mielleyhtymiä ja sehän toki jo itsessään on peukutuksen arvoinen juttu.
Lissie: Don`t You Give Up On Me
Lissien uusi My Wild West –levy ei kanna aivan yhtä hyvin kuin edellinen Back to Forever (uutukainen on muuten Lissien ensimmäinen oman Cooking Vinyl –levy-yhtiön kautta julkaisema pitkäsoitto), mutta kyllä sillä hetkensä on. Tämä Don’t You Give Up On Me esimerkiksi on mahtava laulu.
Viikate: Kovaa teetä
En ole koskaan ollut suoranaisesti mikään Viikate-fani, mutta arvostan toki aina artisteja, jotka tekevät peräänantamattomasti omaa juttuaan. On muuten sinänsä kunnioitettavaa, että tänä vuonna 20 vuotta täyttävän bändin viisi viimeisintä levyä ovat kaikki nousseet Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Kärkipaikalle nousi myös tuorein XII – Kouvostomolli.
Samuli Väänänen
Samuli Väänänen on musiikkitoimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Radio Novalla ja The Voicella. Hän on soittanut myös koko elämänsä ajan rockbändeissä ja julkaisee Mørket-yhtyeensä kanssa debyyttilevyn keväällä 2016.
Lue Anakonda.fi:stä myös Väänäsen aikaisemmat blogit:
Uusi blogi: Samuli Väänänen: Kiitos, Cheek - Todistit, että rock on museokamaa
Blogi: Mihin katosi käännösiskelmä?