Blogi: Mikki Kauste:"Harva tietää, minulla on breakdance -historia"

Egotrippi -yhtyeen Mikki Kauste on Anakonda.fi:n uusi bloggaaja. Ensimmäisessä kirjoituksessaan hän muistelee nuoruuttaan, jolloin haikaili Helsingin Kulosaaresta New Yorkin Bronxiin.

Harva tietää, mutta minulla on historia. Nimittäin breakdance-historia. Meillä oli kolmen jätkän ydinjengi (Mats, Mane ja minä), Kulosaari City Breakers nimeltään. Saattoi olla, että porukassa pyöri jossain vaiheessa muitakin, mutta en muista.

Otimme vaikutteet suoraan Bronxin kaduilta aina pukeutumistyyliä myöten. Kasasimme pahveista liikuteltavia tanssialustoja, joiden päällä yritimme sitten eri puolilla Kulosaarta venkuloida, sen oikean ja aidon -80 lukulaisen rap-musan tahtiin (Africa Bambaataa, Grandmaster Flash ym.). Katsottiin alan leffoja (Beatstreet taisi olla yksi), opeteltiin muuveja ja hengailtiin hoodeilla kasettisoitin olalla niinkuin asiaan kuului.

Ja tottakai, pukeuduttiin viimeisen päälle tyylikkäästi. Oli tuulipuvut ja kaikki. Nää cheekit ja muut herättää meikäläisessä lähinnä säälinsekaista hilpeyttä, nehän ei oikeasti tiedä siitä aidosta rap- ja/tai hip-hop-muodista hölkäsen pöläystä, kulttuurista nyt puhumattakaan.

Tähän tyylisuuntaukseen kuului oleellisesti scratchäys, mutta myös graffitien väsääminen. Se ei ollut allekirjoittaneelle mitenkään luontevaa, olen nimittäin saanut syntymälahjaksi vasenjalkaisuuden ja, ennenkaikkea, vasenkätisyyden. Kirjoitan yhtä hitaasti kuin ajattelen, en osaa piirtää, saatikka ilmaista itseäni muutenkaan kuvallisesti - enkä osaa oikeaa kynäotetta vieläkään.

Mutta sitten, eräänä pimeänä alkusyksyisenä iltana, sain raapustettua paperille omituisen kyhäelmän, josta olen vieläkin salaa ylpeä. Ihmeissäni olin myös siitä, että onnistuin mallintamaan tämän kuvan Kulosaaressa sijaitsevan alikulkutunnelin seinään.

Kuvassa oli yöllinen New York, ristin sisään piirrettynä ja sen alapuolella oli tekstipätkä jossa luki:

"New York, New York, big city of dreams, but everything in New York ain't always what it seems".

Siinä se oli, ensimmäinen poliittinen kannanottoni.

En tosin ollut aivan varma mihin otin kantaa, mutta otinpa kuitenkin. Lause oli tietenkin lainattu, mutta se tuli sentään suoraan Bronxin ytimestä, se tuli Grandmaster Flashiltä!

Mikki Kauste

Mikki Kauste on Kouvolassa syntynyt, Helsingissä kasvanut ja Espooseen ajautunut kolmen lapsen yh-isä ja musiikintekijä, ja ehdottomasti tässä järjestyksessä, joka jäsentelee ja järjestelee elämänsä aikajanoja musiikin avulla. Hän laulaa Egotrippi -yhtyeessä. Tämä on hänen ensimmäinen bloginsa Anakonda.fi:ssä.