15. marraskuu 2016
Julkaisin yhden nostalgisen rokkivalokuvan Facebookissa kokeeksi ja näköjään tällaisille on kysyntää, koska ihan oikea verkkojulkaisu lähestyi ja pyysi julkaisemaan jatko-otokset heidän alustansa kautta. Nää kuvat on siis pääosin peräisin vuosilta 1985-1995, jolloin kirjoitin ja osin myös itse kuvasin musajuttuja, lähinnä Rumbaan ja Iltalehteen.
Enäähän tällaista ammattinimikettä kuin rocktoimittaja ei oikeestas ees oo, koska jokainen voi olla nykyisin verkossa oman elämänsä sankari ja kriitikko. En sinänsä kaipaa noita aikoja - Time waits for no one, kuten M. Jagger lauloi - mutta muistelemisessa ei sinäns oo mitään pahaa, vielä, kun jotain muistaa... Vaikka mulla oli 16-vuotiaana rintamerkki, jossa luki Nostalgia is DEAD :)
Anyway, napsasin Robert Smithin talteen Ruissalon rannalla 3.8. 1985. The Cure eli vahvaa luomiskautta ja uuden albumin, The Head On The Door julkaisuun oli vain pari viikkoa. Robert oli haastiksessa hyväntuulinen ja hauska, toisin kuin moni muu Suomen raukoille rajoille tuohon maailman aikaan roudattu artisti.
Ja toisin kuin olisi ehkä voinut kuvitella vain pari vuotta aiemmin yhden maailman tuskaisimmista levyistä eli Pornographyn julkaiseesta taiteilijasta.
Nimmareita levyihinsä keräileva YLEn Juhanin Kansi oli messissä haastattelussa ja niinpä munkin tuli pyydettyä levy-yhtiön tädin jakamaan In Between Days -seiskaan Robertin suherrus keskiöön.
Nimmareiden pyytelystä ei tullut kuitenkaan mulle tapaa, enkä ollut erityisemmn kiinnostunut mennnä tsiigaamaan yhtyeen nykyistä inkarnaatiota Hartwall Arenalle tänä syksynä. Sen mun Cure jäi sinne 80-luvulle, kuten pitkäkärkiset Chelsea-buutsitkin.
Stupidon toimistolla sen sijaan Robert Smithin henkeä kyllä vaalitaan, meidän alakerran pöytäkoneen taustakuvana on hieman takavuosista pyöristynyt Robbie katse vakaasti kiinnitettynä suklaakakkuun. Uskon, että herra ymmärtäisi kyllä huumoria, jos näkisi tämän kuvamanipulaation...
TEKSTI JA KUVA: JOOSE BERGLUND
Tämä Joose Berglundin ensimmäinen kirjoitus Anakonda.fi -sivustolle. Berglund pyörittää Stupido -levy-yhtiötä, -ohjelmatoimistoa ja independent -musiikin verkkokauppaa täällä. Anakonda.fi:n muita blogeja pääset lukemaan täällä.