Katso tarkasti: tämä perhosesta lainattu väri on "kaikkien aikojen sinisin"

Lexus on saanut nyt tuotantoon pitkään kehittelemänsä värisävyn, jota mainostaa kaikkien aikojen sinisimmäksi. Värisävy on lainattu eteläamerikkalaisista perhosista.

Taivaansiivet on kaunis nimi perhossuvulle, jota tavataan lähinnä Etelä-Amerikassa, pohjoisimmillaan Meksikossa. Kauniita ovat perhosetkin, niiden iso koko (siipien kärkiväli jopa 15 cm) ja erityisesti koirasyksilöiden ainutlaatuinen metallinkiiltoisesti hohtava sinisyys on tehnyt niistä keräilijöiden suosikkeja.

Nyt taivaansiivet on inspiroinut auton väriä. Japanilaisen autovalmistaja Lexus tiedottaa kehittäneensä peräti 15 vuoden ajan värisävyä, joka on mahdollisimman samanlainen kuin taivaansiivillä. Lopputulos on "kaappaus luonnon loistokkuutta", ainakin japanilaisen merkin tiedotusosaston mukaan. Lexus julistaa, että heidän uusi autovärinsä "sinisempi kuin mikään ennen tätä", kaikkien aikojen sininen!

Perhosten värin taianomaisuus syntyy siitä, miten siniset siivet taittavat ja heijastavat valoa, itse siipien sanotaan olevan "värittömiä". Lexus -työryhmät Yhdysvalloissa ja Japanissa tahtoivat saada aikaan saman, he kehittivät väriä ja maalaustekniikkaa, jossa luminanssi eli pinnan kirkkaus ja värin kyllästys ovat mahdollisimman voimakkaita. Vuosien kokeilujen jälkeen haluttu lopputulos saavutetaan seitsemällä kerroksella maalia. Lexus pitää tätä riittävänä, jotta maalaustekniikka on voitu siirtää sarjatuotantoautojen käyttöön. Sen verran työläästä tekniikasta on yhä kyse, että Lexus -tehdas Motomachissa Yokohamassa pystyy tuottamaan vain kaksi Structural Blue -väristä autoa päivässä. Väri on saatavana toistaiseksi vain LC 500 -malliin, johon on valittavana V8 -moottori tai hybridiversio 500h.

Kuvat: Lexus ja Didier Descouens