04. heinäkuu 2016
"Muistan kun olimme täällä ensimmäisen levymme jälkeen vuonna 2000 ensimmäisellä kiertueellamme ja esiinnyimme pienessä klubissa..."
"Täällä on paljon läheisiämme katsomossa tänään. Kutsuimme heidät katsomaan keikkaa ja tätä kaunista pohjoista pääkaupunkia."
"Hienoa yhteislaulua! Kyllä kuuluu, että Ruotsi on musiikkimaa!"
Jos olisi taipuvaisuutta naapurikateuteen, niin Coldplayn solistin Chris Martinin lipaisut ruotsalaisyleisön ahterista olisivat saattaneet ärsyttää. Yksi Euroopan suurimmista kiertäjistä ja Britannian ehkäpä suurin yhtye tällä hetkellä kun käväisi taas sunnuntaina Ruotsissa. Suomen-keikka bändillä on yhä tekemättä.
Tilanteeseen on toki saanut tottua. Vaikka viime vuosikymmenellä lähes kaikki merkittävimmät artistit ja yhtyeet tulivat myös Suomeen, Ruotsi on taas viime vuodet ollut suurimpien nimien lähin keikkapaikka. Syitä on monia, niistä tärkeimpiä ovat Venäjän katoaminen kansainvälisistä keikkakalentereista lähes kokonaan sekä Helsingin olympiastadionin remontti.
Stadin stadikka on kaunis kuin klassikkoauto. Mutta Tukholman 4-vuotias Friends Arena on tehokas ja taloudellinen kuin Tesla. Katettava Tukholman AIK:n ja Ruotsin jalkapallomaajoukkueen kotikenttä vetää lehtereille 50 000 katsojaa/kuulijaa. Ja konsertissa ollaan ihan sisätilassa. Ei uhkaa sade, ei pilaa aurinko kesälläkään bändien valo- ja pyrotehosteita. Uloskäyntejä, vessoja ja ravintoloita on riittävästi, sokkeloita ei nimeksikään.
Kelpasi Tukholmaan matkustaa keikalle taas tuhansien suomalaistenkin fanien. Suomen lippuja liehui muutama, Ruotsin lippu roikkui lähinnä Chris Martinin takataskusta. (Suomessa siniristilipun kohteleminen samoin olisi todennäköisesti aiheuttanut jonkun oman elämänsä tapakouluttajan julkisen paheksunnan.)
Coldplay esiintyi kaksi tuntia ja tarjosi varsin monipuolisen konsertin.
Oli vauhtia, EDM-vivahteita, laser-valoja, tulitteita, kaikille yleisön jäsenille jaetut valorannekkeet, Heroes -biisin pituinen tribuutti David Bowielle, mutta myös yhtyeen stadionmaineen alunperin rakentaneita kahden ensimmäisen levyn biisejä vähäeleisinä, mutta kiihkeinä versioina.
Siis kuorrutusta ja pelkistystä, minun mielestäni sopivassa suhteessa.
Eräänlaisia keikan kohokohtia olivatkin keskenään erilaiset vedot yhtyeen eri aikakausilta. Ihan lopussa lähes akustisena kuultu God Put A Smile Upon Your Face oli yhtä kiihkeä kuin julkaisuvuonnaan 2002, jolloin biisi erottui edukseen jopa vahvalla A Rush Of Blood To The Head -albumilla. Samoin Fix You (2005) herkisti edelleen. Hymn For a Weekend (2016) oli puolestaan iso biisi livenä. Taas nähtiin ja kuultiin, että jatkuvasti uutta janoavien kriitikkojen väheksymät Coldplayn tuoreemmat biisit olivat konserttitilanteessa täyttä tavaraa.
Chris Martin on omanlaisensa rocktähti. Isompi nimi kuin lähes kukaan muu koko planeetalla, mutta aidonoloisesti vaatimaton tyyppi. Esiintymistä rakastava karismaattinen narsisti, mutta myös vain vaimeasti lämpöä hehkuvatyyppi naapurista.
Martin esiintyi yhdessä pitkäaikaisten soittokaveriensa kanssa. Näkee, että 20 vuotta yhdessä toimineet - ja yhdessä aikanaan soittamaan opetelleet - miehet tuntevat toisen hyvin. Soitto oli sujui ihailtavasti - ja tietysti tunnistettavasti koko ajan.
Taivaallinen bändi, taivaallinen keikka.
Nämä kuultiin:
- A Head Full of Dreams
- Yellow
- Every Teardrop Is a Waterfall
- The Scientist
- Birds
- Paradise
- Always in My Head
- Magic
- Everglow
- Clocks
- Midnight
- Charlie Brown
- Hymn for the Weekend
- Fix You
- Heroes
- Viva la Vida
- Adventure of a Lifetime
- In My Place
- Don't Panic
- God Put a Smile Upon Your Face
- Amazing Day
- A Sky Full of Stars
- Up&Up
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen
KÄSITELTY: korjattu kirjoitusvirheitä biisilistassa