Kommentti: kiitos Yle, "mies-elokuvan klassikko" Katsastus ja muuta Areenassa

Anakonda.fi kiittää, kulttielokuva Katsastus on hyvä olla nähtävillä aina.

Muistan tupaantuliaisten jälkeisen aamun. Heräsimme siihen, että talo on yhä täynnä vieraita. Heräsimme nauruun. Olohuoneessa oli löydetty nauhuriin VHS-video, johon oli taltioitu Katsastus.

Ja kun paikalle kömpi, näkyi kuvaputkella siloposkisia näyttelijöitä. Vesa Vierikko, Sulevi Peltola, Taneli Mäkelä.

Aamu saattoi tänään, runsaat 20 vuotta tupaantuliaisten jälkeen olla tammikuisen harmaa, mutta valo loistaa monella näyttöpäätteellä, äly-tv:ssä tai -laitteessa tänään tavallista kirkkaammin: Katsastus on tullut Yle areenaan ainakin 11 ja puolen kuukauden ajaksi!

Se on kulttuuriteko, joka on saanut monet hakkaamaan sosiaaliseen mediaan sen nykyajalle tyypillisen Yle -kiitoksen: "Olen tyytyväinen Yle -veron maksaja." (Se toinen tapa kommentoida Ylen toimiahan on sitten käänteinen, liittyy useimmiten isosti toteutettuihin, mutta katsojalle jotenkin pettymyksen tuottaviin tapahtumatuotantoihin. Tai uutistoiminnan epäselvyyksiin. Tai siihen, että urheilua lähetetään. Tai ei lähetetä. Ja näissä tilanteissa suomalaiset eivät ymmärrä, mihin Yleä tarvitaan.) 

Katsastus on hyvä osoitus siitä, mihin Yle pystyy. Se on rahoittanut tuon Matti Ijäksen vuonna 1988 ohjaaman, kulttisuosikiksi nousseen 55-minuuttisen elokuvan. Kotimainen draama on tällä hetkellä voimissaan isoilla kaupallisillakin kanavilla, mutta aina ei niin ole ollut. Ja Katsastuksen kaltaiset elokuvat eivät ole salkkareita eivät dekkareita. Tämänkaltaisia yksittäisteoksia kaupalliset tv-kanavat tilaavat harvemmin - vähemmän Ylekin kuin joskus aiemmin. Nyt painotetaan hankinnoissa ja tilauksissa sarjoja, katsojan koukuttamista.

Mutta Katsastus on koukuttanut katsojia - erityisesti miehiä - nokkelan sanailunsa, tragikoomiseen elämänkuvauksen ja loistavien näyttelijäsuoritusten takia jo vuosikymmenet. Ohjaaja Matti Ijäs on onnistunut siirtämään Joni Skiftesvikin novellien maailman elokuvaksi niin hyvin, ettei parempaa uskalla haaveillakaan.

Katsastus on kuin Leevi & The Leavingsin kappale, koomista räpellystä, jossa on haikea, jopa vakava pohjavire. Ijäksen mukaan elokuvassa on kyse vanhenemisen vaikeudesta. "Miehistyminen" ja kaikkien siihen liittyvien odotusten täyttäminen on vaikeaa elokuvan hahmoille, erityisesti Vesa Vierikon näyttelemälle Viltterille ja Sulevi Peltolan Öövinille.

"Usein unohtuu, mistä elokuva kertoo. - Viltteri ja Öövini, molemmilla kaveruksilla on pikkuisen vaikeuksia vanheta", Ijäs sanoo Ylen haastattelussa.

Näin elokuvan kulttisuosiota kuvaili puolestaan jo vuonna 2002 Film-o-holicin haastattelussa elokuvassa Öövini, Sulevi Peltola:

"Katsastus on säilynyt sellaisena juttuna, jota tietyssä murrosiästä pääsyvaiheessa olevat nuoret miehet kokoontuvat edelleenkin katsomaan ja opettelemaan sen puheita ulkoa. Kerran Tampereen teatterikesässä kuljin aamuyöllä asematunnelin läpi, kun nuorisojoukko piiritti minut. Ajattelin, että nyt lähtee viimeisetkin rahat, mutta ne rupesivatkin toistamaan Katsastuksen repliikkejä tyyliin ’Sinä sitten otit pirtelön’. Tämäntyyppistä palautetta on tullut ympäri Suomea."

Ylen areenassa on nähtävissä lisäksi Matti Ijäksen tuotannosta elokuvat Johanneksen leipäpuu, Aita, Tarpeettomia ihmisiä, Kolme suudelmaa, Katve, Pala valkoista marmoria ja Läskilinssi-sarja.

Katsastus löytyy Ylen Areenasta tästä.

Pasi Kostiainen