14. heinäkuu 2016
Forbesin lista on selkeä: kärjessä on kantrista poppiin laajentanut laulajatar Taylor Swift, jonka vuositulot ovat olleet 170 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Mutta miksi juuri hän? Suomalaisesta - ja eurooppalaisesta - näkökulmasta Swift jäi viime vuonna muun muassa säkenöivän paluun muutaman vuoden hiljaiselon tehneen Adelen jalkoihin. Ja mihin jäivät urheilutähdet, muun muassa tähtifutaajat Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi?
Ei huolta, he kaikki kyllä löytyvät eniten tienaavien julkkisten listalta.
Swiftin salaisuus on se, että hänen syntymävuotensa mukaan nimetty menestyslevy 1989 julkaistiin noin vuotta ennen Adelen ikävuosialbumia 25: tulokertymään viime vuodelle ehti siis tulla sekä levyn myyntirojalteja että kiertueen tuottoja. 1989 oli lokakuussa 2014 hämmästyttävä myyntimenestys: sitä ostettiin pelkästään Yhdysvalloissa viikossa 1,2 miljoonaa kappaletta - enemmän kuin mitään muuta levyä sitten vuoden 2002.
Forbesin mukaan myös 1989 -levyn kiertue on ollut erittäin tuottoisa. Koko useammalle vuodelle - ja palkkion saajalle - jakautuva kiertueen tuotto on noin 250 miljoonaa dollaria. Äänite-, konserttilippu- ja oheistuotemyynnin lisäksi Swiftillä oli ilmeiset hyvät sopimukset Diet Coken, Kedsin ja Applen kanssa.
Forbesin listan kymmenen kärki on seuraava:
1. Taylor Swift, laulaja, vuositulo 170 miljoonaa dollaria
2. One Direction, pop-yhtye, 110 miljoonaa dollaria
3. James Patterson, kirjailija, 95 miljoonaa dollaria
4. Dr Phil McGraw, lääkäri ja tv-tähti, 88 miljoonaa dollaria
Cristiano Ronaldo, jalkapalloija, 88 miljoonaa dollaria
6. Kevin Hart, koomikko, 87,5 miljoonaa dollaria
7. Howard Stern, radiojuontaja, 85 miljoonaa dollaria
8. Lionel Messi, jalkapalloilija, 81,5 miljoonaa dollaria
9. Adele, laulaja, 80,5 miljoonaa dollaria
10. Rush Limbaugh, radiojuontaja, 79 miljoonaa dollaria