14. heinäkuu 2017
Noitalinna huraa ponnahti Suomen kartalle Peräseinäjoelta. Bändi oli kummajainen 1980-luvun puolen välin Suomi-rock -huumassa. Noitalinna oli kaikkea muuta kuin aikansa suuret nimet Juice, Eput, Karjalainen tai Popeda. Noitalinna oli amatöörimäisen kömpelö, naivisti runollinen ja nyrjähtäneesti taiteellinen. Bändi ei sopinut mihinkään muottiin.
Kaikki noidat linnassa – koko tuotanto 1985 – 1997 pitää sisällään nimensä mukaisesti koko Noitalinna Huraan levytetyn tuotannon.
Ensimmäiset singlet ja debyyttialbumi Hulalaa olivat omakustanteita. Alusta alkaen se paljon peräänkuulutettu oma juttu oli hallussa. Olkoonkin, että laulu oli haparoivaa ja soitto horjuvaa.
Noitalinnalle on vaikea löytää vertailukohtaa - niin omintakeista ja ajoittain jopa lastenlaulumaista heidän musiikkinsa on. Vai kenen muun voisi kuvitella riimittelevän uskottavasti: Kiskon ylöspäin housuja / ja annan koiralle raksuja? Näin runoillaan Aamulla -kappaleen pysähtyneessä tuokiokuvauksessa.
Noitalinnan Huraan kappaleet eivät kuitenkaan koskaan olleet tahallisesti humoristisia. Ne olivat hauskoja samalla tavalla kuin pikkulasten haparoivat piirustukset. Noiden harakanvarpaiden väleistä löytyi usein suuria kysymyksiä. Järvellä on vuoropuhelu hyttysen kanssa. Siinä molemmat etsivät merkitystä mitättömälle elämälleen. Hauskaa tai traagista - riippuen siitä minkälaisilla silmälaseilla asiaa tarkastelee.
Toisinaan Noitalinnan biisit uivat syvissä vesissä. Suurta vääryyttä ei tehdä kutsumalla heidän musiikkiaan ajoittain minimalistiseksi taidemusiikiksi. Young Marble Giants ja Eyeless In Gaza - nuo pienet suuruudet Englannin saarivaltiosta tekivät samankaltaista haurasta musiikkia, mutta heiltä puuttui Noitalinnan leikkisyys.
Noitalinnan Huraan kehityskaaren voi helposti huomata kuuntelemalla Kaikki noidat linnassa -boksin aikajärjestyksessä. Ensimmäinen albumi Hulalaa (1986) on selvästi haparoivin ja biisimateriaaliltaan heikoin. Toinen albumi Kalan silmä 1988) esitteli jo selvästi kypsemmän orkesterin. Tällä albumilla Noitalinna nousi koko kansan tietoisuuteen hitiksi nousseella Pikkuveli -kappaleella. Jopa Hittimittari näytti biisistä tehdyn videon, jossa Sari Peltoniemi pelaa korttia pikku-lapsen kanssa. Näin simppelillä videolla ei ollut vaikea erottua edukseen rakennustelineillä täytettyjen Hittimittarivideoiden joukosta. Pikkuveli sai myös kiitettävästi radiosoittoa ja sen johdosta Noitalinna Huraa pääsikin kiertelemään kesäfestareita.
Kolmas albumi Varjotarha (1989) on biisimateriaaliltaan bändin vahvin. Puujalkaiset on upea kuvaus häpeästä ja katumuksesta: En katsonut, kun haulikkomies metsään paineli / ammuit jäniksen ja harakan ja kiintymykseni, kappaleen kertosäe taas puhuttelee huvittavassa karkeudessaan kaikkia outsidereita: Tämä maailma rillipäisten poikaparkojen ja rappusia lakaisevien mummojen / tämä maailma leuattomien miesten ja puujalkaisten. Kirsikkana kakun päälle kappale lauletaan hyvin lakonisesti - kuin itselleen mutisten . Juuri tämänkaltainen tulkinta ja runous sopi hyvin Noitalinna Huraan maailmaan, mutta vaikeata olisi kuvitella sitä kenenkään muun esittämänä. Nämä puutteet sytyttivät tekstin eloon.
Hiljaisuuden puistossa on lohdullisen lohduton: Hiljaisuuden puistossa väsyneitä lapsia / onnettomuutta odottavia / Hiljaisuuden puistossa kissa-askelia / Pitele tyttöä... Kuin kuollutta on kylmäävä rivi mitä hienointa suomalaista lyriikkaa. Uutta Pikkuveljeä ei levyllä ollut ja hyvä niin. Bändi olisi voinut menettää identiteettinsä suosion nousuhuumassa. Sen sijaan Varjotarha oli edeltäjiään kypsempi.
Monesti on painotettu ettei Noitalinna Huraa osannut soittaa. Väittämä on osittain totta. Bändin suurin kompastuskivi oli laulu, joka oli joko mutinaa tai sinnepäin lauleskelua. Jos tekstit ja laulu erotetaan toisistaan - laulu todellakin oli heikkoa, mutta yhdistettynä Noitalinnan omintakeisiin sanoituksiin se toimi juuri riittävän hyvin. Siinä missä bändi hävisi teknisessä taituruudessa, se voitti persoonallisuudellaan. Riittää kun kuuntelee Puujalkaiset -kappaleen kitarasoolon ja voi huoletta todeta, että siinä oli enemmän fiilistä kuin monella bändillä koko elinkaarensa aikana. Se repii ja raastaa. Merkillepantavaa on myös, että solistin vastuu lankesi jokaiselle soittajalle vuorollaan. Näin ollen soittimia vaihdettiin tarpeen mukaan. Toisinaan apuun otettiin rytmikone paikkaamaan tyhjää rumpupallia.
Neljäs ja viimeinen albumi Kolinaa (1991) jatkaa siitä mihin Varjotarha jäi. Kappaleet ovat entistä harkitumpia. Niissä on käytetty yllättäviäkin instrumentteja kuten haitari, banjo ja viulu! Kaikki tutut elementit ovat silti tallella ja esille ponnahtavat Peräseinäjoen teräsmies ja Kapean kummun kamaa.
Boxin viimeinen CD Sata tarinaa on kokoelma singleistä, julkaisemattomista biiseistä ja Provinssirock-liveäänityksestä vuodelta 1990. Levy alkaa omakustannesingleillä Toinen luokka/Huvikumpu (1985) sekä Järvellä/Otso Karhulaulu (1985). Nämä äänitykset poikkeavat huomattavasti albumiversioista. Toinen luokka -biisissä on huikea tunnelma, jonka vieraantuneisuutta korostaa naksuttava rytmikone sekä epävireinen basso! Toinen luokka soi kirkkaasti ja kertosäe suorastaan kutsuu laulamaan: Minä ja hyttynen apeina rannalla istuttiin / ja jotakin paljon suurempiin olla haluttiin.
Kaikki Noidat linnassa on tarpeellinen ostos myös niille, joilla Noitalinnan levyt ovat jo ennestään hallussa sillä bonusmateriaalia on kokoelmalle haalittu paljon. Provinssirockissa äänitetty liveversio Sirkus -kappaleessa vääntää väkisinkin hymynkaaren kasvoille. Biisi huojuu ja heiluu. Jokainen laulaa vuorollaan säkeistön, jossa soittajia kuvataan habituksestaan riippuen erilaisina eläiminä.
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Tilaa Viikon indie -äänitteet osoitteesta http://stupidorecords.com/fi/.
Lue myös aiemmin julkaistut Anakonda.fi:n Viikon indiet tästä:
VIIKON INDIE: Viitasen Piia: Laulumaa - Lauluja kiitoksesta - ja ihmisen tuhovoimasta
VIIKON INDIE: Hellhound: Soitetaan rock`n`rollia - Punk-klassikon paluu
VIIKON INDIE: Autiomaa: Autiomaa: Hautaa surusi maahan - Katumusta katuojista
VIIKON INDIE: Teppo Vapaus: Lurjus - Vanhan liiton rokkari
VIIKON INDIE: Haikara: Haikara - Keräilyharvinaisuus taas saatavilla
VIIKON INDIE: Riistetyt valtion vankina - Punk-legenda Brasiliassa saakka
VIIKON INDIE: The Lieblings: Let Them Have It - Poppia särökitaroilla
VIIKON INDIE: Astrid Swan: From The Bed And Beyond - Kurkistus syöpäpotilaan kärsimykseen
VIIKON INDIE: Hanoi Rocks: Rebels On The Run - Kokoelma rönsyilevää luovuutta
VIIKON INDIE: Huora: Hukutaan paskaan - "HC-kiljumista ja hevielkeitä"
VIIKON INDIE: Mara Balls: Elävä kivi - "Rock ei olekaan kuollut!"
VIIKON INDIE: Kuoleman tappaneet - Kokoelma unohtuneita uuden aallon helmiä