30. elokuu 2015
Pikkureppuja, Radio Mafia –lippiksiä, kukkakuoseja, lappuhaalareita, kalastajahattuja, rajattuja huulia, hiusheittoja ja –donitseja!
Anakonda kuvasi ysärijuhlien hullunkurisimmat ja hienoimmat ilmestykset. Voittajien on helppo hymyillä!
Mutta lyhyesti musiikista. Kunnioitettavaa oli huomata se, miten varmasti vastoin monien odotuksia festarin järjestänyt tehokaksikko Timo Isomäki ja Kalle Keskinen olivat valjastaneet huomattavan erilaisen ysärimusakattauksen kuin vuosi sitten. Tietysti mukana on samoja nimiä, sillä samoin kuin vakkapa nykypäivän “ysärijumputuksessa” eli EDM:ssä, vetovoimaisten keikkailevien artistien määrä on rajallinen.
Perjantaina oli tarjolla esimerkiksi nahkaan pukeutunutta Taikapeiliä ja pahasti äijääntynyttä East 17:niä, mutta kovimmat musiikilliset ilmestykset kirjautuivat seuraavanalaisesti:
1. Ressu & Jussi
Neon 2:n Rainion ja Bogart Co:n Redfordin pitkään kiertänyt yhteinen popshow on todennäköisesti Suomen kovin - pelkkää killerihittiä alusta loppuun mukaan lukien Suomen pophistorian hienoimpiin biiseihin lukeutuvat Kuusi kuuta & Saturnuksen renkaat sekä Prinsessa (Princess).
Kaksikon heittäytyminen ja laulu sekä tiukasti soittaneen taustabändin iskukyky nostivat riemun ilmoille. Jussi on sijaiskärsijämme, Ressu aliarvostettu nero. Kun 5000 laulaa Älä meen kertsiä, taivas vapisee! Nämä kuultiin: Prinsessa (Princess, Bogart Co. cover), Raising My Family (Sound of R.E.L.S., alunperin Steve Kekana cover), Jos vielä oot vapaa (Markus cover), Älä mee (Ressu Redford cover), Tässä talossa (Neon 2 cover), Kuusi kuuta & Saturnuksen renkaat (Ressu Redford cover), Polku (Neon 2 cover), All The Best Girls (Bogart Co. cover) ja Kemiaa (Neon 2 cover). AIJAI SE OLI KAUNISTA!
2. E-Rotic
Saksalaisten pikkupervo ärhäkkyys muistutti miksi Movetronin Ristinolla (livenä lauantaina) on suomen pophistorian suurteos. David Brandesin enkelit vyöryttivät todella häijyn rivakasti ja tiukasti kiihottaneen roskaisen eurodancepommin. "Kalu kovaksi", Jusu kannisti lavalla. Kalu oli semikovana! Knoppitietoa: Wikipedian mukaan yhtye on julkaissut 16 (!!!) albumia, muun muassa: Mambo No. Sex, Sex Generation, The Power of Sex. Ja muistattehan singlet Max Don't Have Sex With Your Ex, Fred Come To Bed, Help Me Dr. Dick.
NE KUULTIIN!
Kuvassa laulaja lääppii jonkun kundin etumusta. KUUMAA.
3. Mr President
Kun Coco Jambon heittää alkuun ja loppuun, ei voi mennä pieleen. Eikä puhuta siitä mitä tapahtui näiden välissä.
4. Pharao
Pharaon There Is a Star on unohdettu eurohelmi. Ohhoh mitä tykitystä!
5. East 17
Stay Another Day -balladi on liikuttava kuulla kovasti kiloja keränneiden äijä-ladien tulkitsemana. Elämänmakuista!
Bubling under: Salovaara! Heinähässäkkä-mies oli itse oikeutettu juontaja lavalla. Likaisempia muistoja maalaavaa setää saa hakea. Lasit oli nopeet!
Natalie Imbruglia.
Taikapeili.
Teksti ja kuvat: Aleksi Kinnunen