27. heinäkuu 2015
1. Aikuinen ikärakenne
Jos Ruisrockissa saattoi ihastella nuorta kävijäkuntaa, Tikkurila Festivaali on perjantain valossa selvästi vanhemman väen tapahtuma, eikä siinä mitään. Olavi Uusivirran mahtavan keikan aikana päälavan eteen on tietenkin pakkautunut muutama kymmenen lukioikäistä ”uskovaista”, mutta muutoin on meininki on suorastaan yllättävän aikuinen. Päälavan edessä on jopa väljää, kun aikuisyleisö on pakkautunut valtaville anniskelu- ja vip-alueille, jotka hallitsevat urheilukenttää ja maisemaa.
Joka toisella tuntuu roikkuvan tapahtuman vahvasta sponsorikytkystä mahdollisesti kertova vip-passi kaulassa.
Väsy koittaa jossain vaiheessa iltaa, oli nuori tai vanha. Vanhemmalla puurtajalla ehkä nuorta aikaisemmin.
2. Kaksi lavaa ja siinä se
Tikkurila Festivaalin konsepti on simppeli. Jengi alueelle, jossa on kaksi lavaa. Kun toisen lavan esiintyjä lopettaa, toisen aloittaa. Sekaisinhan pää menee edestakaisin rampatessa, jos ei muusta. Vähän kuin kehää Korkeasaaren häkissään tallustelevalla tiikerillä. Tässäkin mielessä tunnelma on ankkarockmainen. Paikalle on kehitetty ”Suomen korkein sauna”, mutta varsinaisesta alueohjelmasta ei voi puhua. On urheilukenttä, on ruokakojut, on rihkamamyyntipiste, on vesipiste. Vipeille kyllä näyttää olevan omilla alueillaan värikkäitä sohvatyynyjä ja nättejä valoja ja valkoisia telttoja.
Milloin kävi niin, että lipunostaja ei enää ollutkaan se kaikkein tärkein vaalimisen arvoinen?
3. <3 Kovat kotimaiset <3
Tämä on hyvä! Esimerkiksi tämän vuoden Ruisrock todisti, että Suomessa on tällä hetkellä niin taiteellisesti kiehtovaa, vetoavaa ja suosittua valtavirran isoa popmusiikkia, että ihan turha tänne on lähteä raahaamaan niitä väsyneitä ulkomaisia kehäraakkeja tyyliin Boney M. Eppu Normaali, Haloo Helsinki!, Apulanta ja Paula Koivuniemi käyvät loistavasti tämän profiilin festivaalin pääesiintyjiksi. On toki äärimmäisen hienoa, että mukana on esimerkiksi Disco Ensemblen kaltaisia vaihtoehtonimiä ilman pakottavaa metallimusiikin turruttavaa kiiltoa. Festarikesän hykerryttävin slotti –palkinto menee tietenkin sille, joka keksi upottaa SLEEPY SLEEPERSIN lauantai-iltaan Sannin, Haloo Helsingin! ja Apulannan väliin!
4. Eppu Normaali hoiperteli, mutta oli rakastettava yhtä kaikki
En ollut nähnyt Eppuja livenä sitten Ankkarockin 2009. Odotukset tunnekulmalla olivat korkealla. Onhan kyseessä yksi regressiomielessä isoimmista yhtyeistä, jonka hyväksyn hieman etovasta suomirock-kaanonista herkkyydessään sankarikseni. Ikää tulee, ei voi mitään ja se on söpöä. Suomen seksikkäimpiin miehiin (heterokin herkistyy) helposti aina vaan kuuluvan Martti Syrjän (pääkuva) meininki ei ollut nyt yhtä repäisevän riehakas kuin viimeksi kohdatessamme, mistä huolimatta nautin esityksestä parhaimmillaan suuresti. Yhtye soitti kesän 30-vuotisteeman mukaisesti aikuisrock-klassikkonsa Kahdeksannen ihmeen alusta loppuun ja päälle huippubiiseistä esimerkiksi Linnunradan laidalla, Kun olet poissa ja Njet njet. Ei voi mitään, lämmin kitararocksoundi, Martti Syrjän uskomattoman sympaattinen olemus, lauluääni ja sanoitukset hyväilivät rinnassa ja tunteissa ihanasti. Kiitos!
5. Olavi Uusivirta on likimain parasta suomalaisessa popmusiikissa
Kovat tekijät olivat lavalla Olavi Uusivirran päälavakonsertissa. Ihaillen saa seurata loisteliaan ja rennon yhteen hitsautunutta säkenöintiä ja hersyvän hauskaa vuoropuhelua.
Siihen päälle Olavin käsittämättömän hienot kappaleet sekä ammattinäyttelijän taitava ja ihailtavan viehättävä lavaolemus. Todennäköisesti hienoin suomalainen kitararockyhtye tällä hetkellä. Vuosien työ, ammattitaito ja lahjakkuus säihkyvät kaikesta yhtyeen meiningistä. Sitä on rakastettavaa ja onni seurata. On myös hieno havaita, miten yhtye ei vedä keikasta toiseen samalla potpurilla vaan jopa Tikkurila Festivaalin haastavan aikuisyleisön edessä yhtye tarjoili yllätyksellisen käsin rakennetun biisikattauksen.
Jos Ruisrockissa tippa herahti Viimeisen kesän kajahtaessa yllätyksellisesti ja hetkeen täydellisesti sopien ilmoille, esimerkiksi Elvis istuu oikealla oli Tikkurilassa odottamaton veto. Ja erityismainintana tänään: Timo Kämäräinen, huhhuh mikä kitaristi.
Teksti ja kuvat: Aleksi Kinnunen