21. marraskuu 2015
Coldplay kiertää nettisivullaan julkaisemansa tiedotteen mukaan seuraavasti: 31. maaliskuuta on A Head Full of Dreams -kiertueen ensi-ilta Buenos Airesissa. Seitsemän Etelä-Amerikan -konsertin jälkeen on kuuden viikon tauko - ja sitten Euroopan -kiertue.
Suomalaisittain valitettavasti kiertue päättyy Kööpenhaminan Parken -stadionille 5. heinäkuuta, ja Tukholman -konsertti on Friends -stadionilla kaksi päivää aikaisemmin.
Valitettavasti siksi, ettei ole oletettavaa, että Coldplayn produktiota kuljettava rekkakolonna kääntyisi enää Kööpenhaminasta Suomeen. Ennen Tukholman-konserttia bändi esiintyy Hampurissa ja Berliinissä.
Coldplay on rockin suurimpia nimiä, joita ei ole koskaan saatu Suomeen. Takavuosien areena-kiertueilla on kyse ollut joskus harmittavasti päällekkäisbuukkauksista: kun Helsingissä on ollut samaan aikaan vaikkapa monsteriautojen show tai Mamma Mia -musikaali pidemmällä kiinnityksellä, Coldplay ei ole mahtunut väliin millään.
Tällä kertaa Coldplay kiertää stadioneita. Esimerkiksi Lontoossa esiintymispaikka on maineikas Wembleyn-stadion, Berliinissä kuulu olympiastadion.
Helsingin olympiastadion on remontissa pari vuotta.
Lisäksi artistien ja yhtyeiden Suomeen-tuloa on vähentänyt Venäjän muuttunut keikkamarkkinatilanne: Venäjän kiistanalaisen Ukrainan -politiikan vuoksi moni esiintyjä boikotoi Venäjää. Kun kiertueet eivät enää jatkuu Suomesta itään, laivamatka Tukholmasta Helsinkiin koetaan liian aikaavieväksi.
Lue Anakonda.fi:stä myös:
Kuuntele uusi Coldplay -biisi - Uutuuslevyllä vierailijoina Beyoncé ja Noel Gallagher
Coldplay ja Samu Haber kohtasivat - "Kommando -vitsi nauratti"