08. lokakuu 2016
20 vuotta eikä suotta! Tämä paluu on nyt paikallaan: The Curen edellinen Suomen-vierailu koettiin kesän 1996 Provinssirockissa.
Brittiläinen Cure on 80-lukulaisen kitararockin kulmakivi ja todellinen klassikko, jonka tummasävyinen, laajalle lonkeroitaan levittelevä maalailusointi ja siihen yhdistyvät konepopsävyt osuivat vuodenaikaan nyt täydellisesti. Syksy on sienten ja Curen aikaa, kun hämähäkit käpertyvät huurtuviin verkkoihinsa pimenevissä ja kylmenevissä illoissa.
Viime vuosina Curen esimerkiksi Primaveran tai Roskilden festivaaleilla kokeneet tiesivät, että Bruce Springsteen -henkisiä maratonkeikkoja ihailtavasti tarjoileva kvintetti on soittanut rutiinin paremmalla puolella.
Nostalgiasta ei luojan kiitos ollut nytkään kyse, vaan Robert Smithin tärkeä ja vaikuttava sointi välittyi elävänä ja yhä täysin pätevänä.
Curen kappalelistat ovat aavistuksen vaihdelleet, mutta nyt Euroopan-kiertueen avauksen 35 kappaleen yli kolmen tunnin esitys ei jättänyt oikeastaan toivomisen varaa maailman uljaimmasta, tosin aavistuksen laimeasti soineesta Plainsong -avauksesta Why Can’t I Be You –päätäntään.
Kateeksi ei tosin käynyt niitä seisomapaikoilla kärvistelleitä, joilla oli allaan pitkä työpäivä. Tumman lunastuksen nautiskelu istualtaan oli ihanaa.
Konsertin alkupuoleen mahtui hittejä kuten Closedown, High, In Between Days, Lullaby, Pictures of You ja Lovesong. Jumittavamman keskivaiheen jälkeen kolmannen encoren alusta alkoi riemastuttava ja riehaannuttava nostatus, joka päättyi neljänneksi biisilistaan (ks. kuva) kirjoitetun encoren soittamiseen suoraan kolmannen perään. Friday I’m in Love, uskomattoman täysipainoisesti soinut Just Like Heaven, turhan laahaavasti vedetty Boys Don’t Cry, The Lovecats ja Hot Hot Hot!!! saivat yleisön juhlimaan penkeillä ja permannolla.
2. Disintegration 9/12
En kuulu Pornography-koulukuntaan, yhtään väheksymättä albumin hienoutta. Elämänhistoriastani johtuen Disintegration, Wish ja Bloodflowers ovat minulle tärkeimmät Cure -albumit.
Sen vuoksi on pakko nostaa illan taiteelliseksi kliimaksiksi keikan keskivaiheilla kuultu Last Dance/From the Edge of the Deep Green Sea -putki. Näissä kahdessa tanakkaan diskokomppiin ja riffeihin kiertyvässä, purppurataivaita syleilevässä valitusvirsessä Smithin hämyinen maailma sai pakahduttavan polveilevia ja väkeviä muotoja. One Hundred Yearsin goottidisko murjoi upeasti punaisissa valoissa.
Disintegration-albumi kuultiin lopulta lähes kokonaan, yhdeksän kappaleen voimin – levyn materiaalista ainoastaan The Same Deep Water As You, Homesick ja Untitled jäivät kuulematta. Prayers for Rainin kitarat kalkattivat upeasti, mutta albumin nimibiisin uljas sähköpianoriffi hukkui harmillisesti jumitukseen.
The Head on the Door -suosikilta kuultiin Wishin tavoin neljä kappaletta: A Night Like This, Close to Me, In Between Days ja Push.
3. Välikaljapakko kaverikeikalla
Harvassa ovat konsertit, joissa näkee yhtä tiiviisti tuttuja. Facebookin mukaan ystäviäni oli paikalla pitkälle yli sata. Vain Flow-festivaali panee paremmaksi.
Maratonkeikan puolivälin tietämillä koettiin hauska ilmestys, kun väki kävi purkamassa tuntojaan baarin puolella välioluella kuin teatterin tai oopperan väliajalla ikään.
Välikalja maistui ja rentoutti, syvensi keskustelun myötä kokemusta Smithin kvintetin paukuttaessa taustalla. Tällaista pitäisi olla enenmmänkin. Hienoa fanikulttuuria.
4. Reaaliajassa päivittyvä last.fm
Nyt oltiin isosti fanikeikalla siitä huolimatta, että Curen peruskuulijoiden ja konserttiyleisön keski-ikä lienee ollut neljänkympin paremmalla puolen.
“Valuvista naamoista” – kuten ystäväni yleisöä kuvaili – eli kypsistä Cure-uskovaisista välittyi ihastuttavan harras heimohenki.
Huvittavaa oli huomata se, miten konserttien kappalelistoja keräävän last.fm-sivuston Curen Helsingin -keikan biisilista päivittyi internetiin reaaliajassa heti kappaleiden alkutahdeista. Joku sijaiskärsijä ja tosifani jaksoi kantaa huolta hyvästä palvelusta.
5. Tony Hawk vaihtoaitiossa
Nordic Business Forumissa perjantaina puhunut ja Messukeskuksen skeittitapahtumassa vieraillut maailman kuuluisin skeittari ja 12-kertainen maailmanmestari Tony Hawk nautti Curen keikasta pelaaja-aitiossa.
Moni kävi kiittelemässä Haukkaa tämän sankariteoista ja esikuvallisuudesta ja räpsimässä idolin kanssa kaverikuvia. Hawkin kohtaaminen kruunasi monen keski-ikäisen ikiskeittarin illan.
Teksti ja kuvat: Aleksi Kinnunen, biisilista: Live Nation
