13. helmikuu 2017
Tämän tarinan otsikko voisi olla: Nikkaavat nökkeröt Lapualla - Pohjanmaa-trilogia, osa 2.
Pohjanmaalla tykätään loputtomista kirjasarjosta ja siitä, että kaikkin on suurempaa kuin naapurilla. Tämän blogin edellisessä osassa muisteltiin kohtaamista Andy McCoyn kanssa Lappajärven Krouvissa. Tehdään tästäkin nyt sitten oikein trilogia eli Osa kaksi - elokuinen ilta Nights of Iguanan kera Lapualla 1986, olkaa hyvä.
Meillä oli Rumba-Ramin ja Matkiksen kanssa aikanaan sellainen hetken elänyt tapa, että tungettiin Lepakon takapihalta perjantaina messiin, kun tuttujen soittajaveikkojen auto suuntasi jonnekin kehä kolmosen tuolle puolen. Tehtiin siinä sitten jonkinlaista gonzojournalismia ja sekoiltiin luottomiesten matkassa ns. kenttäolosuhteissa.
Aika usein nuo reissut suuntautuivat 1980-luvulla Pohjanmaalle. Lavakulttuuri oli vielä tuolloin voimissaan, Mietaa, Tuiskula ja Halkosaari muiden muassa olivat tarunhohtoisia paikkoja, joissa koetuista sattumuksista puhuttiin puhuttiin Kannaksen nurkkapöydässä kuin Raatteen tiestä jokunen vuosikymmen aikaisemmin konsanaan.
Niinpä eräänä syyskesän perjantaina suuntasi Nights of Iguanan, lempinimeltään Nikkaavien Nökkeröiden bussi meillä vahvistettuna ja uskollinen Julle kuskinaan kohti Lapuan Latosaarta.
Useimmille meistä, Lepakon mustan salin ja Vanhan kuppilan kantapeikoista, lakeuksien lavat olivat sangen vieraita paikkoja. Tuskinpa oli Nights of Iguanan karismaattinen keulahahmo Floyd Superstarkaan aiemmin moisissa käynyt, vaikka olikin juuriltaan pohjalainen.
1980-luvun puolen välin näkyvimpiin rockpariskuntiin kuuluneen Floydin ja paremman puoliskonsa Tarjan yhtälöstä miespuolinen oli oikealta nimeltään Tero Isohanni ja sukunsa kotoisin Kannuksesta, sattumoisin samalta paikkakunnalta, kuin basisti Delaynkin suku.
Aiemmin Lappajärven Tulivuorirockissa käyneet, kuten allekirjoittanut, tiesivät toki vähän mitä odottaa. Aidattu tanssilava keskellä ei-mitään, helvetisti umpikännistä porukkaa aidan sisäpuolella ja vielä enemmän ulkopuolella.
Lappajärven Halkosaari oli sentään luonnonkauniilla paikalla, tämä muistutti piikkilankoineen ja yli-innokkaine järjestysmiehineen enemmänkin keskitysleiriä.
Tyhminä stadilaisina jotenkin kuvittelimme, että juuri odotetun debyyttialbuminsa julkaisseet Iguaanit soittaisivat leirin hermokeskuksessa, mutta päärakennuksen sijaan bussimme ohjattiinkin viereisen kuplahallin taakse, jossa sijaitsi ns. rockestradi, olisiko ollut peräti nimeltään Rocksauna.
No saunomislämmöistä ei ollut pelkoa, kun meille valkeni, että yleisö pysytteli sitkeästi päärakennuksessa, jossa oli disco ja live-puolella jyystettiin antaumuksella humppaa.
Kun tuli ns. h-hetki, niin kuplassa oli n. 30 ihmistä. Pari mimmiä eturivissä, paikalliset kovikset ja soittajapojat miksauspöydän ympärillä.
Me sitten siinä keskellä, pari paikallista urosta kävi jo lähistöllä vähän nuuhkimassa ilmaa, että mitäs miehiä tänne nyt oli tullutkaan, ette oo ainakaan meirän kylältä, mutta ei mitään sen vakavampaa.
Iguans asteli lavalle, kevyesti meikattu Floyd sanoi mikkiin hyvää iltaa tai jotain vastaavaa, harvalukuisesta yleisöstä vastattiin heti ja huomattavasti kovaäänisemmin: "Homot takaisin Hesaan ja äkkiä!"
Loppukeikka sujui sitten samoissa tunnelmissa, kovikset vittuilivat Floydille ja tämä vittuili takaisin. Me vetäydyimme jossain vaiheessa pois salista, takahuoneen järjestysmiesten painijanselkien taa, kun ympärille alkoi muodostua ei niin kovin ystävällismielisen näköistä rinkiä.
Iguaanit kaahasivat settinsä läpi pikavauhdilla ja esityksen - ei encorea - jälkeen Floyd työnnettiin bussiin ilman lupaa poistua yleisön puolelle, vaikka miehellä olisikin ollut kova halu mennä kohtaamaan rienaajansa silmästä silmään.
En muista, oliko peräti jotkut yöpaikatkin sovittuina, mutta henki bussissa oli selkeä, kotiin ja vähän äkkiä!
Iguaanien kansainvälinen ura vei lopulta Amerikkaan asti, mutta tyssäsi sinne. Floyd ja Tarja kuolivat molemmat ennenaikaisesti, basisti Delay ja kitaristi Oinonen molemmat raitistuivat ja soittelevat yhä sekä kimpassa että erikseen.
Rumpali Sika-Kukkonen vietti monia vuosia ns. tutkalla, mutta on sittemmin saanut kursittua elämänsä kasaan ja asuu nykyisin pikkukaupungissa Englannin lounaisrannikolla soitellen rytybluesia paikallisissa bändeissä.
Myös molemmat skribenttiystäväni, Rami ja Matkis ovat kuolleet, mutta Julle käsittääkseni porskuttaa yhä.
Ja Latosaaressa näköjään tanssitaan vieläkin, tosin nykyisin ilman stadilaisia rockbändejä.
Lapuan reissusta ei valitettavasti säästynyt kuvia, tämä otos on ilmeisesti samalta syksyltä Pirkanmaan elävän musiikin yhdistyksen, PIMU:n klubilta Tampereelta. Oinonen (vas.) ja Floyd, noin 30 vuotta sitten.
TEKSTI JA KUVAT: JOOSE BERGLUND
Joose Berglund pyörittää Stupido -levy-yhtiötä, -ohjelmatoimistoa ja independent -musiikin verkkokauppaa täällä. Lue myös hänen aiemmat Anakonda.fi -bloginsa:
Uusi blogi: Joose Berglund: Nostalgia is DEAD
Nostalgia IS DEAD -blogi - Cisse Häkkinen vuonna 1984
Nostalgia is DEAD -blogi - Echo & The Bunnymen Helsingissä 1985
Nostalgia is DEAD -blogi - Lords of The New Church
Nostalgia is DEAD -blogi - Pogues joi viskiä Suomessa
Nostalgia is DEAD -blogi - Andy McCoyn kanssa hippasilla Lappajärven Krouvissa